Illuusioita todellisuudesta
Kun Alpo Aaltokoski 1970-luvulla näki ensimmäisen kerran taidetanssia, hän tiesi heti mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Kesti kuitenkin vielä vuosia, ennen kuin hän jättäytyi tyystin taideammatin vietäväksi.
Lopulta aloin pohtia historiaani ja ymmärsin, että tanssin tekemisellä voi vaikuttaa ja käsitellä syvemmällä tasolla sellaisiakin asioita, joita ei ehkä muuten tulisi sanottua. En tiedä parempaa mahdollisuutta pohtia, tutkia ja tuoda julki tärkeitä asioita. Minulle runous ja tanssi ovat ilmaisukeinoja, joissa sielu lähtee lentoon.
On tietysti selvää, että taide on tärkeää koko elämälle. En voi sanoa, että aina saisin erityistä potkua tanssiteoksen tekemisestä, mutta olipa maalari tai tanssitaiteilija, työssä tulee toteutetuksi itseään. Todennun olemassa olevaksi tehdessäni tanssia.
Aaltokosken luomat koskettavat, usein elämän monimuotoisuutta ja syklistä luonnetta tutkivat tanssiteokset ovat liikuttaneet laajaa yleisöä vuodesta 1991 lähtien. Suurelta osin entisen sosiaalityöntekijän ammattinsa myötä taiteilija on tuonut esiin tärkeitä inhimillisiä aiheita: luopumisen ja kuoleman väistämättömyyden, kaipauksen jättää omat jäljet, jotka kuitenkin lopulta haihtuvat osaksi suurempaa maisemaa, alitajunnan ja yksityisyyden merkittävyyden mutta toisaalta myös yhteisyyden voiman. Monenlaisia elämän käännekohtia siis.
Jo jonkin aikaa olen matkoilla ollessani kulkenut hautausmailla. On lohduttavaa huomata, että ihminen kuuluu monien sukupolvien jatkuvaan ketjuun. Myös taiteilijana olen osa laajempaa traditiota.
Ammatissa kehittymisen edellytyksenä koreografi Aaltokoski pitääkin erityisesti sitä, että taiteilija on kiinnostunut näkemään paljon ja kaikenlaista, sekä toisten teoksia että muitakin asioita kuin tanssia.
Minulle kaiken käännekohta oli elämän eri puolien kohtaaminen tehdessäni lastensuojelutyötä. Pääpainon täytyy jossain vaiheessa kehitystä olla itsessä, mutta omalla kohdallani kiinnostus on siirtynyt maailmantapahtumiin, elämään ylipäätään.
Koreografiseksi käännekohdaksi osoittautui jo alkutaipaleella, vuonna 1991, valmistunut läpimurtoteos Yönvartija – seitsemän sielun vaellus, josta taiteilija rakensi kymmenen vuotta myöhemmin vielä uuden version. Arvostettuihin koreografioihin kuuluvat myös muun muassa soolot De Una Semilla (1995) ja Askelia äänten takaa (1999) sekä ryhmäteokset Sahara (2002), Lupauksia (2001) ja Sykli (1998).
Suurten inhimillisten teemojen ohella tanssija-koreografi on keskittynyt vaikuttavissa töissään muun muassa syvän ritualistisiin ja virtaavasti eteneviin liiketutkielmiin. 90-luvun loppupuolelta lähtien kiinnostus on laajentunut yhä pidemmälle myös tanssin ja muunlaisen kuvallisuuden saumattomaan yhdistämiseen. Audiovisuaaliset elementit, erityisesti videokuva, ovat saaneet itsenäisen roolinsa taiteilijan innostuksessa rakentaa yhtä lailla arkea kuin ajattelua avartavia illuusioita todellisuudesta.
Kokonaisvaltaisten teosten tekemisen ja tanssijantöiden ohella Aaltokoski on työskennellyt pitkään myös opettajana, muun muassa Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksen apulaisprofessorina ja tuntiopettajana sekä ulkomailla, useaan kertaan Nicaraguassa. Niin ikään esiintyjänä hän on vieraillut paitsi Nicaraguassa, esimerkiksi Espanjassa, Kanadassa, Meksikossa ja Seychelleillä.
Vuonna 1991 tanssitaiteen laitokselta valmistunut taiteilija on toiminut myös Täydenkuun Tanssit -nykytanssifestivaalin taiteellisena johtajana vuodet 1995-1998 sekä monissa luottamustehtävissä.
Alpo Aaltokoski nauttii visuaalisesti eheiden maailmojen luomisesta, mutta massiivisia monumentteja hän ei halua rakentaa.
Tanssi on ajassa kiinni. Se elää aikalaisten mielissä mutta ei jätä monumentaalisia muistoja. On hyvä, että teoksia tallennetaan ja ala kehittyy. Henkilökohtaisesti en ole kuitenkaan kovin surullinen siitä, että tanssiteokset eivät elä pidempään. Se on tanssin luonne, meidän valintaamme.
Mieleenpainuvaa hetken taidetta ja mielipiteitä maailmasta on syntynyt jo yli parinkymmenen teoksen verran, ja toden oloisten illuusioiden rakentaminen jatkuu.
teksti: Hannele Jyrkkä