Kuuma peruna
Liikekieli comi verkkolehden “Kuuma Peruna” aiheesta: Mikä on keskeisin kysymys tanssikentällämme tällä hetkellä?
3.12.2004
Kuuma peruna on mätä pottu!
Mätä pottu suomalaisella tanssinkentällä on ollut koko sen historian ajan se, ettei taidetanssi ole perusopetuksessa, sitä ei edes mainita peruskoulujen valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa. Yleissivistyksen puutteesta juontuu myös taidettamme väheksyvä asenne, sekä sen eriarvoinen kohtelu. Tämän epäkohdan korjaaminen on tulevaisuudessa tärkein yhteinen tavoitteemme!
Näkökulmani Auli Räsäsen esiintuomaan perunaan:
Mielestäni pienimuotoiset teokset eivät ole osoitus tanssin kentän yhteistyön puutteesta, kuten Auli Räsänen esittää kuumassa perunassaan. On aivan totta, että laajempaa yhteistyötä tarvittaisiin rutkasti lisää tanssitaiteen aseman parantamiseksi. Yhteistyötä voidaan ja pitäisi harjoittaa mm. jakamalla tuotantopalveluja, järjestämällä yhteisesityksiä, yhteistä tiedotusta sekä tavaroiden ja tilojen yhteisvuokrausta jne.
Tanssin freelance-kentällä työskennellään todella niukoilla resursseilla eikä voimavaroja enää riitä yhteistyön kehittämiseen. Mitä tulee hänen esittämiinsä teosten kokoihin tai tanssijamääriin, ne ovat taiteellisia valintoja, jotka koreografit ovat tehneet. Taiteellisiin valintoihin sisältökysymysten lisäksi vaikuttavat luonnollisestikin taloudelliset realiteetit.
En aivan ymmärrä Räsäsen esittämää reseptiä suurimuotoisten tuotantojen lisäämiseksi. Ymmärrän kyllä, jos koreografit A ja B luopuisivat omille produktioilleen saamistaan apurahoista koreografi C:n tuotannon hyväksi, jotta C voisi palkata kymmenen tanssijaa teokseensa. Se olisi solidaarisuuden osoitus, jota ei tietääkseni millään ammattialalla ole aiemmin koettu. Vaatimus on aika kova kenelle tahansa, luopua omasta työstään toisen hyväksi. Mahtoiko Räsänen tarkoittaa tätä? Jos joku haluaisikin näin toimia, on se nykyisessä käytännössä mahdotonta, sillä apurahat myönnetään taiteilija- ja produktiokohtaisesti, eikä niitä voi käyttää muuhun kuin hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen.
Mikäli taas koreografit A, B ja C päättäisivät palkata saamillaan apurahoilla samat 10 tanssijaa ja tehdä kukin omat isot teoksensa, vähentäisikö se palkkakustannuksia? Ei! Tanssijoille ja muulle taiteelliselle henkilökunnalle täytyy maksaa palkka tehtyjen työtuntien mukaan, yhteinen tanssiryhmä kun ei vähennä teosten harjoitusaikaa. TES:n mukaiset palkkakulut ovat em. kokoisessa tuotannossa n. 60 000 euroa.
Minulla on yhteistyöstä 10 vuoden kokemus edustamassani Nomadi-tuotannossa, neljän koreografin tuotantoyhteisössä. Yhteistyöllä haemme kustannustehokkuutta jakamalla tuottajapalveluista aiheutuvat kustannukset, jotta koreografeille jäisi taiteelliseen työhön enemmän rahaa. Taiteellisen toiminnan palkkakuluja yhteistyömme ei ole vähentänyt.
Mallimme on saanut kovasti kiitosta päättäjiltä, mutta valitettavasti toimintamallimme arvostus ei näy saamassamme julkisessa tuessa. Tukemme vastaa kahden koreografin ryhmilleen saamaa tukea. Emme ole onnistuneet yhdessä keskeisimmistä tavoitteistamme, tanssijoiden kiinnittämisessä pidemmille sopimuksille produktiokohtaisten kiinnityksien sijasta.
Toiminta-avustuksellamme kykenisimme tuottamaan yhden suurimuotoisen teoksen vuodessa, tällöin kukin koreografi saisi odottaa vuoroaan kolme vuotta. Tällaiseen toimintamalliin emme ole päätyneet. Mielestämme koreografin ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen vaativat koreografin työn säännöllisempää harjoittamista. Ehkä kiitos tuotantomallillemme on tullutkin siitä, ettei päättäjien ole tarvinnut lukea neljän anomuksen sijasta kuin yksi.
Apurahojen jakajilla on tuskainen tilanne, hyviä hakijoita on paljon ja jaettavaa vähän. Niukkuutta jaettaessa he haluavat tukea mahdollisimman montaa lahjakasta taiteilijaa. Toteutettu jakopolitiikka onkin tuottanut tulosta viime vuosiin asti, osaksi sen seurauksena suomalainen nykytanssi on monimuotoista, niukkuudesta huolimatta se on kehittynyt ja kasvanut kansainväliseksi vientituotteeksi. Luulen, että tämä tie alkaa olla loppuun kuljettu, alallemme valmistuu vuosittain kymmeniä nuoria ja lahjakkaita tanssitaiteilijoita.
Niukkuuden jakaminen tasaisesti hakijoiden kesken alkaa myös ennen pitkää tasapäistää ja näivettää taidettamme sekä sen tekijöitä. Kokemuksella ja taiteellisilla näytöillä ei ole merkitystä, kaikki hakijat ovat samalla viivalla. Apurahoja jakavien tahojen tulisi päivittää apurahoja koskevia käyttömääräyksiä sellaiseksi, että ne vastaisivat paremmin nykyisiä tuotantokäytäntöjä ja mahdollistaisivat esimerkiksi suurempiin tuotantoihin eri tahoilta saatujen apurahojen kasaamisen esim. kahden vuoden ajan. Apurahojen kasaamisen esteenä on myös jakajien asenne: jos apurahan on saanut yhdeltä taholta, muut eivät jostain syystä halua tukea samaa projektia.
M.A.D. Tanssimaisterit ry on toteuttanut Räsäsen esittämää mallia, jossa tanssiryhmä palkkaa itselleen kokeneita koreografeja. Rahan puutteessa tämäkään toimintamalli ei ole päässyt kehittymään alkua pidemmälle. Kaipaan Räsäsen tavoin alallemme pidempiaikaisempia työsuhteita, ensi sijassa tanssijoille. Koreografin ja tanssijan ammattitaito kehittyvät minunkin mielestäni parhaiten silloin, kun samalla kokoonpanolla voidaan työskennellä pitkäjänteisesti.
Keinotekoisen naittamisen sijaan yhteishenkeä tarvitaan alamme arvostuksen lisäämiseksi. Sen pitäisi konkretisoitua nykyisten määrärahojen kymmenkertaistumisena, sekä “uutena” tanssintalona! Alamme kehityksestä tulisi myös julkisilla varoilla tuettujen laitosteattereiden ja Kansallisbalettimmekin kantaa oma vastuunsa. Ne eivät saisi enää syrjäytyä kymmenien miljoonien tukieurojensa kanssa omiin eriöihinsä.
Viime vuosina vain nk. vapaa kenttä ja alamme järjestöt ovat tehneet työtä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, laitokset ovat olleet huolissaan vain siitä, voivatko he jatkossakin käyttää WC:ssä pehmopaperia vai onko se vaihdettava halvempaan puunsäästäjään. Mielestäni jo Kansallisbaletin nimi velvoittaa tuomaan esiin suomalaista tanssitaidetta, mutta sen ohjelmistoa seuranneena voin vain hämmästellä toteutettua ohjelmistopolitiikkaa. Aivan liian usein maamme “päänäyttämöllä” on tarjottu harrastelijamaista koreografiaa. Meillä on useita upeita maailmanluokan koreografeja, joista viime aikoina vain Saariselle ja Leinoselle on talon ulkopuolisina tarjottu työtilaisuus.
Alpo Aaltokoski
taiteilijaprofessori
koreografi, Nomadi-tuotanto