07 Dec

Kolme kertaa kolme kysymystä Alpo Aaltokoskelle: MUUTOS


Ensimmäinen keskustelu 9.9.2020.

Katso seuraavat kaksi keskustelua tekstitettyinä Companyn youtube-kanavalla.

Haastattelija: Helmi Saksala(HS)

Haastateltava: Alpo Aaltokoski(AA)

HS: Seurassamme on kansainvälistä mainetta niittänyt, Pro Finlandia -palkittu ja taiteilijaprofessorina toiminut sekä vastikään taideyliopiston vuoden alumniksi valittu tanssitaiteilija-koreografi Alpo Aaltokoski, joka on paitsi oman Aaltokoski Companynsa taiteellinen johtaja myös Pyhäjärven Täydenkuun tanssit -festivaalin taiteellinen johtaja.

HS: Esitän Alpolle kolme kysymystä. Tänään aiheena on muutos. Alpo sinulla täytyy olla viisautta jatkuvan muutoksen kanssa elämiseen ja keskeneräisyyden sietämiseen, koska olet yli 30 vuotta toiminut tanssin vapaalla ammattilaiskentällä. Myös Taideyliopiston alumnien valintakriteereissä painotettiin laaja-alaisuutta – ja muutoksentekijyyttä. Lisäksi Aaltokoski Companylla on oma tanssistudio, ensimmäistä kertaa ikinä, vuokralla täällä Kaapelitehtaalla.

AA: Kyllä ja tänä syksynä on ensimmäistä kertaa tehty teosta täällä. 

HS: Mennään ensimmäiseen kysymykseen jos olet valmis? 

Alpo: No en ole koskaan valmis mutta yritetään. Olen paikalla. 

HS: Se riittää. Ensimmäinen kysymys kuuluu: Miten olet jaksanut pitää itsesi henkisesti ja fyysisesti vireessä epävarmalla ja riskialttiilla alalla?

AA: Täytyy tähän lähteä vähän kauempaa historiasta. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Pyhäjärveltä. Aloitin siellä kansantanssilla ja erilaisten polkujen kautta päädyin tähän ammattiin. Tärkeä elämän korkeakoulu minulle on ollut lastensuojelu- ja perhetyö, joita tein Helsingissä. Siellä ymmärsin taiteiden merkityksen ihmiselle, vähän eri kautta kuin sitä aiemmin olin ajatellut. Miten tärkeää eri taiteiden tekeminen on ihmiselle, hyvinvoinnille ja kasvamiselle. Silloin päätin kokeilla ammattilaisuutta tanssissa, jota olin harrastanut aktiivisesti koko ikäni.

AA: Minulla oli tanssimiseen sisäinen intohimo, mutta erinäisistä syistä olin valinnut sosiaalityön. Kun valitsin tämän alan, pyrin kouluun ja satuin pääsemään, olin jo aikuinen, 27-vuotias. Olin aika hyvin kartalla, ei ollut illuusiota taiteilijaelämästä eikä niistä realiteeteista, missä taiteilija toimii. Luovuin säännöllisestä kuukausipalkasta.

AA: Kun tämä työ on itsessään sellainen, että koet tekeväsi jotakin mikä luo merkitystä elämälle, niin se ei ole samalla tavalla uuvuttavaa kuin työ jossa merkitys häviää, että saat itsellesi siitä ravintoa. Taiteellisessa työssä on oikeastaan perusedellytys sietää epävarmuutta, että uskaltaa syöksyä asioihin, olla reunalla. Taiteelliset prosessitkin ovat sellaisia, että jotta ne voivat toimia, pitää uskaltaa olla auki. Se tarkoittaa, että et aina voi tietää miten asiat kehittyvät. Sinulla voi olla joku idea tai visio, mutta koska työ on ihmisten kanssa tekemistä, niin kaikki tuovat oman elämänsä ja persoonansa siihen prosessiin ja se vaikuttaa. Siihen päälle laitetaan vielä nämä vapaan kentän toimintaolosuhteet. Tämän ymmärtäminen ja sietäminen on oikeastaan elinehto tässä ammatissa. Jos näissä prosesseissa ei koe ja saa työltä tyydytystä niin varmaan käy niin, että jaksaminen loppuu. 

HS: Oletko jossain kohtaa vuosien ja jopa vuosikymmenien varrella erityisesti huomannut, että sinulta tämä keskeneräisyyden ja muutoksen sietäminen taittuu? 

AA: Mitä vanhemmaksi tulee, yhä paremmin. Nuorempana – vaikka kovin nuori en silloin aloittaessanikaan ollut – olin malttamattomampi. Halusin nopeammin asioita. Mutta pitää olla armollinen ja hyväksyä, että asiat vievät aikansa.

HS: Minulle kolahti tuo, että kun lähdit taiteen kentälle, heti kättelyssä hyväksyit realiteetit.

AA: Mutta se ei tarkoita sitä että, etteikö voisi yrittää vaikuttaa olosuhteisiin. Itse olen yrittänyt vaikuttaa osallistumalla kulttuuripolitiikkaan ja sitä kautta koittanut vaikuttaa niihin olosuhteisiin, joilla tätä taidetta mahdollistetaan. Mikä on tanssin asema siellä kulttuuripolitiikassa. Sitten kun tekee sen minkä voi – ei pidä tehdä enempää kuin jaksaa – on tavallaan helpompi hyväksyä se, että tämä on nyt tämä ja tällä mennään. 

HS: Sinut valittiin Taideyliopiston vuoden alumniksi myös muutoksentekijyytesi johdosta, ja tuo asenne kertoo juuri siitä. Toisaalta korostit miten tärkeää on tuntea omat rajansa, ettei muutoksen tekeminen mene liian kuormittavaksi. 

AA: Normaalia väsymystä tulee kaikille, mutta sitten vain lepäilee ja jättää asian vähäksi aikaa. 

HS: Jatketaan eräänlaisella jatkokysymyksellä.Miten lataudut ja mistä saat voimaa? 

AA: Kuten äsken sanoin, saan elämänvoimaa tanssimisesta. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja tanssissa kutkutellaan kaikkia osa-alueita, joita ihmisessä on. Itse työ on minulle jollain tavalla niin sanotusti voimaannuttavaa. Se ei ole vain sitä, että ammennat itsestäsi ulos, vaan saat myös paljon. En sillä tavalla pidä tätä työtä uuvuttavana, ennemminkin elähdyttävänä tai kohottavana.

AA: Professori Ervi Siren, joka oli Teatterikorkeakoulussa opettajana, sanoi kerran tunnilla että tanssi on koko elämä sulkematta pois elämää. Olen aivan samaa mieltä, se on hyvin viisaasti sanottu. Varmaan kaikilla taiteilijoilla taiteilijuus kulkee mukana, se on sama kuin elämä, ei jotain joka jää syrjälle. Tämän lisäksi tietenkin teen paljon muutakin, mutta taiteilijuus on mukana muissakin tärkeissä asioissa. Minulle hirveän tärkeä on luonto. Vietän paljon aikaa vaalien luontoyhteyttäni. Ei voi sanoa luontosuhdetta: en voi olla siihen suhteessa kun olen osa luontoa. Olen nyt syksylläkin enemmän kun omaksi tarpeeksi käynyt metsästä luonnon antimia hakemassa.

AA: Konkreettinen asia jota kaikki voivat kokeilla on myös se, että kun kävelet metsässä ja alusta on sellainen pehmeä ja epätasanen, niin miten ihanasti se hieroo selkärankaa ja lantiota. Lantio liikkuu kun jalka vajoaa sinne sammaleeseen, tai nouset kivelle ja selkäranka liikkuu. Selkäranka on ihmisen ranka, selkärangassa virtaa kaikki, se on hirveän tärkeä, se hoitaa kehoa ja sitä kautta mieltä.

AA: Minun mieleni ennemmin täyttyy kuin tyhjenee metsässä. Luonnossa asiat myös asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Kun kokee sen yhteyden, arkiset asiat tai voi olla vaikeitakin asioita, asettuvat oikeaan suhteeseen. Nämä ovat tärkeitä juttuja ja myös ruokkivat taiteellista työtä ja ajatteluani.

HS: Hyvä, kaikki metsään. En ole ikinä ajatellut, että kun kävelen metsässä niin se hieroo selkärankaa, tässä avautui aivan uusi näkökulma.

HS: Nyt kolmanteen kysymykseen. Miltä ikääntyminen tuntuu tanssitaiteilijalle?

AA: Tämä on sellainen kysymys jota esitetään ja ymmärrän että esitetään, koska tanssi on fyysinen ammatti. Se on psykofyysinen, se on älyllinen, mutta ennen muuta se tapahtuu kehollisessa toiminnassa. Tanssin traditiossa on vahvasti nähtävissä tietynlainen virtuositeetti, mikä on eri asia kuin taito liikkeessä. Totta kai kysytään, että miten kroppa pystyy yhä toimimaan. Joissakin tapauksissa se on niin äärimmilleen viritetty, että siinä taistellaan luonnollisuutta vastaan. Silloin on ihan selvä asia, että kulumista tapahtuu reippaasti. Itse en ole sitä oikeastaan kovinkaan paljon ajatellut. Joskus neljänkympin korvilla pohdin, minkä vuoksi näyttämöllä ei näy koko ikäkirjo, että se on jotenkin nuorten taidemuoto. Jopa hermostukseen asti on sanottu, voiko meidän ala olla vakavasti otettava ja uskottava taideala, jos näyttämöllä ei näy eri ikäisiä ihmisiä. 

HS: Ja sinä Alpo siis täytit eilen 62 vuotta.

AA: Niin täytin. Varmaan senkin takia minulta kysytään tätä. Jo kun täytin viisikymmentä, näihin kysymyksiin vastailin. Mutta itse koen, että oma tekeminen on yhteydessä siihen miten muutun ihmisenä ja että ajatukseni ovat muuttuneet. Samalla tanssi ja taide jota teen, muuttuu. En tiedä muuttuuko se paremmaksi vai mitä, mutta se muuttuu sitä mukaa kuin itse muutun ja niin pitää ollakin: että se kiinnittyy minussa jonnekin, ajatteluuni, ja sitä kautta siirtyy ympäröivään maailmaan missä elämme. Taide ja taiteilija eivät ole ympäristöstään irrallinen saareke. 

HS: Sanoit, että olet miettinyt ikäkysymystä kun olit viisikymppinen. Yllättävää: oletko ajatellut asiaa vasta kun sinulta siitä on kysytty?

AA: Ajattelen silloin kun kysytään, ja kun olen kotona olen tietoinen asiasta. Olen myös ollut tilaisuuksissa missä tästä on keskusteltu, ”ikääntyvä tanssija” -aiheisissa seminaareissa ja siitä on tehty myös tohtorin väitöskirja. Silloin tietenkin sitä miettii. Totta kai olemme yksilöitä ja otamme asiat eri tavalla. Ja meillä on meidän historia ja traditio painovaakana. Aiemmin on oikeasti ollut niin, että et voi olla näyttämöllä kun olet neljäkymmentä.

AA: Tanssi on mun juttu. Tanssi ei ole valinnut minua vaan minä olen valinnut tehdä tätä työtä taiteen parissa. Teatterikoulussa sanoin joillekin opettajille, että aion tanssia vaikka konttaamalla, koska uskon ja tiedän kuinka paljon elämyksiä ja kokemuksia avautuu fyysisen läsnäolon ja kehollisen ilmaisun kautta. 

HS: Jos puhutaan tanssin laadusta, tuleeko se mielestäsi iän myötä virtuositeetin tilalle tai rinnalle?

AA: Virtuositeetti ei katoa mihinkään, vaan muuttaa muotoaan. Ikä tuo sellaista virtuositeettia, joka voi tulla vain kokemuksen myötä. Sitä ei voi opetella. Sinun pitää itse ymmärtää omaa kehoasi ja olemista. Sitä kautta ymmärtää myöskin sitä virtuositeettia jos se on tärkeä asia. Teoksissani on pitkään ollut eri ikäisiä tanssijoita, ja totta kai se jolla on enemmän elämänkokemusta kantaa kehossaan eri asioita, se on ihan selvä asia ja kyllä sen pitää näkyä ilmaisussakin. Nämä eivät ole vastakkaisia asioita enkä halua niitä mitenkään keskenään arvottaa.

HS: Tyypillisesti ehkä ajatellaan, että muutos on jotain mihin täytyy sopeutua. Että muutos ei välttämättä ole positiivinen ja myönteinen asia. Tässä tarjosit aivan erilaisen ajattelumallin: että voisimme pohtia, missä muodossa oma osaaminen, ymmärrys maailmasta tai suhde toisiin ihmisiin on, miten se on ajan myötä muuttunut ja minkälaiseksi se voi vielä muuttua. 

AA: Kyllä ja itse arvostan omassa elämässäni ikääntymistä. En minä vielä mikään ikääntynyt ole, mutta kun vuosia tulee lisää, huomaan, että olen hiukan viisaampi. Ja olen parempi tanssija, jos nyt itse saan näin sanoa ja määritellä sitä. Ajatusmaailmakin on muuttunut, ei ehkä arvomaailma mutta mielipide asioista: niin paljon avarammin pystyy nyt katsomaan monia asioita. Se on mahdollista vain sen kautta, että elät, kohtaat asioita ja ihmisiä. Isot muutokset tapahtuvat hyvin usein pikkuhiljaa, ei sitä edes huomaa.