Suljetut ovet

Teosesittely

Suljetut ovet on koreografi Alpo Aaltokosken kuoleman ja luopumisen teemaa käsittelevän teossarjan ensimmäinen osa. Ensimmäinen osa muodostuu kahdesta itsenäisestä sooloteoksesta, tanssijoina Katja Koukkula ja Jussi Väänänen, musiikista ja äänisuunnittelusta vastaavat kitaristi Joonas Widenius ja äänisuunnittelija Johanna Storm, visuaalisuus on valosuunnittelija Teo Lanervan ja pukusuunnittelija Liisa Pesosen käsialaa. Työryhmän jäsenet tuovat teoksiin oman henkilökohtaisen kokemuksensa luopumisesta.

”Menetykset ovat hyviä kokemuksia. Tiedän, että sitä on vaikea uskoa, mutta menetykset tekevät hyvää. Meidän on opittava menettämään. On ymmärrettävä, että kaiken sen minkä saa, menettää ennemmin tai myöhemmin. (…) Toisinaan menetykset ovat pieniä, toisinaan suuria, mutta jos totut ymmärtämään niitä, kohtaamaan ne, oivallat lopulta, ettei menetyksiä sellaisenaan ole olemassakaan. Jokaisesta menetyksestä saa jotakin.” – Albert Espinosa

Työryhmä:

Koreografia: Alpo Aaltokoski
Tanssijat: Katja Koukkula ja Jussi Väänänen
Valosuunnittelu: Teo Lanerva
Musiikki: Joonas Widenius
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Pukusuunnittelu: Liisa Pesonen
Valokuvat: Mikko Rasila
Graafinen suunnittelu: Pietari Kaakkomäki
Tuotanto: Alpo Aaltokoski Company yhteistyössä KokoTeatteri
Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto

Ensi-ilta 13.10.2020 klo 19.00

Helsingin Sanomat, Maria Säkö 22.10.2020
Alpo Aaltokosken koreografia korostaa inhimillistä liikettä kuoleman lähellä

Kilpatanssijat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen vaihtavat nykytanssiin Aaltokosken Suljetut ovet -tanssiteoksessa.

Suljetut ovet. Alpo Aaltokosken koreografia Koko-teatterissa 20.10. Musiikki Joonas Widenius, ääni Johanna Storm, valot Teo Lanerva, puvut Liisa Pesonen. Näyttämöllä Katja Koukkula ja Jussi Väänänen.

KATJA KOUKKULA ja Jussi Väänänen tunnetaan kilpatanssista ja etenkin paritanssista, mutta viime vuosina he ovat alkaneet esiintyä yhä enemmän nykytanssiteoksissa. Alpo Aaltokosken koreografia Suljetut ovet sysää esiintyjät pois siltä aivan omimmalta uraltaan. Kilpatanssiliikkeiden kaiut, etenkin voimakas jalkatyöskentely ja näyttävät ojennukset, elävät silti heidän ilmaisussaan.

Aaltokosken kuusi kuvaa kuolemasta esittävän teossarjan kaksi ensimmäistä sooloa esitetään yhtä aikaa Koko-teatterin salissa, jonne yleisön tuolit on ripoteltu sinne tänne.

Lavastuksena on Teo Lanervan ympyränmuotoisen valkoiset levyt, jotka roikkuvat katosta yleisön keskelle. Leijuviin oviin heijastuu valoja ja värejä.Joonas Wideniuksen flamencokitarointi vaihtuu puolenvälin jälkeen Johanna Stormin säröiseksi äänimatoksi.

KAHDEN ensimmäisen soolon lähtökohtana ovat kuolemaan liittyvät menetyksen tunnot. Tyhjyys ja kadottaminen tulevat koko ajan kouriintuntuvammiksi, fyysisiksi olotiloiksi, kunnes menetys muuttuu kokemukseksi, johon esiintyjät saavat etäisyyttä.

Alpo Aaltokosken aiemmissa koreografioissa vahvan vaikutuksen on tehnyt kyky luoda virtaavaa liikettä, pyörteitä ja jatkuvuutta, jossa linjakkuus ei ole koskaan tarvinnut tuekseen patsastelua tai kehon esittelyä.

Toisaalta olen nähnyt häneltä teoksia, joita kannattelee liikkeen epäjatkuvuus. Silti väittäisin, että niissäkin aivan keskeistä on silti liikkeen jatkuminen.

Koukkulan tanssissa on introverttiyttä, se on tiheänään liikkeitä, joissa hän tuntuu joko pyristelevän jonkin sisäisen ahdistavan tunteen vallassa, luikertelevan tuntemuksestaan irti pyörittämällä lantiotaan. Toinen toistuva liike on kohotetut kädet, joista muu vartalo tuntuu olevan lähes irrallaan. Hänen katseensa on tyhjä ja lasittunut, ei kuitenkaan poissaoleva.

Jussi Väänänen tekee aluksi vahvoja, enemmän kilpatanssikuvioita muistuttavia, atleettisia pyrähdyksiä, sen jälkeen hänen liikkeensä muuttuu nykiväksi ja käpertyneeksi. Hän suuntaa liikkeensä määrätietoisesti, kuin taistelisi pystypäin.

SEKÄ Koukkula että Väänänen törmäävät koko ajan johonkin näkymättömään, joka katkaisee liikkeen, ehkä heitä rajoittavat juuri ne suljetut ovet. Tässä teoksessa ovet kuitenkin leijuvat ilmassa, niiden ympärille jää paljon tilaa ja avaruutta, joka tulee lopulta myös osaksi esiintyjien ilmaisua.

Suljetuissa ovissa liikekieli tavoittaa inhimillisen kohtaamisen – Aaltokoski ei tingi liikkeestä eikä kohtaamisesta kummankaan hyväksi. Ehkä siitä johtuen Suljetut ovet tuntuu niin harmoniselta suurten menetyksen ja irti päästämisen teemojenkin keskellä.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006681255.html

 

 


Amusa.fi, Mervi Leivo, 21.10.2020
Alpo Aaltokosken Suljetut ovet lunastaa lupaukset hienovireisyydellään kuoleman ja luopumisen teemasta

”Suljetut ovet on koreografi Alpo Aaltokosken kuoleman ja luopumisen teemaa käsittelevän teossarjan ensimmäinen osa. Ensimmäinen osa muodostuu kahdesta itsenäisestä sooloteoksesta…Työryhmän jäsenet tuovat teoksiin oman henkilökohtaisen kokemuksensa luopumisesta”

Kuolema – miten kiehtova aihe! Danse macabresta eli kuolemantanssista ei ole kuitenkaan kysymys kun Alpo Aaltokoski tuo pandemianpainamalle taidekentälle uusimman koreografiansa. Lisää on luvassa kun Kuusi kuvaa kuolemasta -teossarja jatkuu keväällä 2021.

Teosesittely lunastaa lupaukset, henkilökohtaisuus on vahvasti läsnä sekä Katja Koukkulan että Jussi Väänäsen samanaikaisissa sooloissa. Yhteistäkin liikekieltä ja suuntaa löytyy, mutta yhdessä ei tanssita, ainakaan fyysisesti. Katsojan on luovuttava paritanssista, houkutuksesta nähdä duetto, sekä päätettävä kumpaa sooloa kulloinkin seuraa. Tosin esitystila on nerokkaasti rakennettu, turvavälit katsojien välillä tuovat tanssijat liki ja lähelle, henkilökohtaisuus muuttuu intiimiksi ja intensiiviseksi. Katsojat samassa tasossa ja tilassa tanssijoiden kanssa muodostavat elävän maiseman ja huomaan seuraavani kanssani diagonaalissa istuvien (ja siihen niin mainiosti asettuvien!) olemusta ja reaktioita tanssiin, katsoessani tanssijaa. Huomio kokemuksesta, joka saattaa olla vaivaannuttava, mutta henkilökohtaisesti en koe sitä niin, vaikka olen luonnollisesti vuorollani myös osa tuota maisemaa. Näyttämön muodostaminen palvelee kohtaamista tavalla joka on tässä ajassa ainoa mahdollinen. Demokraattinen ratkaisu.

Tanssijat liikkuvat tilassa omia reittejään, jossa lähtö- ja paluupiste on määritelty. Liikkeiden toisteisuuden tulkitsen vuosien virraksi, kaava muistuttaa muistamisen ja unohduksen suhdetta. Vanheneminen on väistämätöntä, keho muuttuu ja menettää elastisuuttaan, mutta ehdottaa tilalle jotain muuta, toista tapaa olla ja ilmaista.

Katja Koukkulan kasvoilla näkyy vahvasti muutokset tyhjyydestä keveyteen, katse kohdistuu ja on läsnä. Jussi Väänänen tarjoilee kilpatanssiviittaukset selkeästi, mutta ravistaa ne yltään tarkasti, päättäväisesti. Tanssijoiden liikekieli on herkistynyt entisestään, yhä vivahteikkaammaksi ja ilmaisevammaksi. Tanssi on paikoittain jopa terävää, mutta silti pakotonta.

Vaihtelut rytmissä tukevat soolojen rakentumista, fokus vaihtelee, mutta on levollinen ja tukee intensiteettiä. Esityksen estetiikka on korutonta ja valoilla luodaan tunnelmia hienoviritteisesti. Musiikinkin voi kuulla kahtena soolona, on Wideniuksen soittoa, flamencoväritteistä kitaraa ja Stormin luomaa äänimaailmaa. Äänimaailma on harmonista, vaihdot tyylistä toiseen ovat luonnollisia ja soljuvia.

Jään pohtimaan oliko sittenkin kyse Danse macabresta, tanssiin kutsusta? Kutsusta hyväksymisen iloon, kohtaamiseen asioiden kanssa joihin emme voi vaikuttaa? Odotan innolla seuraavaa osaa!

https://www.amusa.fi/fi/alpo-aaltokosken-suljetut-ovet-lunastaa-lupaukset-hienovireisyydellaan-kuoleman-ja-luopumisen


 

Demokraatti, Annikki Alku 15.10.2020
Alpo Aaltokoski Companyn isossa tanssiteossarjassa vuorossa kaksi sooloa kuolemasta

Koreografi Alpo Aaltokoski on aloittanut kuusiosaisen teossarjan, jonka aiheena on kuolema. Ei pelkästään elämän loppumisena, vaan myös menettämisenä ja luopumisena, sillä uuteen siirtymisessä tapahtuu aina myös eräänlaista pienen mittakaavan kuolemista, jonkun entisen jäädessä taakse.

KokoTeatterissa Helsingissä ensi-iltansa saanut Alpo Aaltokoski Companyn Suljetut ovet on Kuusi kuvaa kuolemasta -teossarjan ensimmäinen osa. Tai oikeammin sen kaksi ensimmäistä osaa, sillä esitys muodostuu kahdesta itsenäisestä sooloteoksesta, jotka tapahtuvat samanaikaisesti samassa tilassa. Soolojen esittäjinä ovat tanssijat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen.

Yleisökin tilaelementtinä

Teatterin tummaa esitystilaa hallitsee kaksi valkoista elementtiä: katosta eri suuntiin ja eri korkeudella roikkuvat isot ohuet pyöreät levyt, jotka toimivat valojen heijastuspintoina sekä sinne tänne sijoitellut valkoiset muoviset nojatuolit, joihin osa katsojista voi halutessaan istua. Näin heistä tulee esityksen eläviä tilaelementtejä, joiden seassa ja ympärillä tanssijat liikkuvat.

Vaikka soolot tapahtuvat yhtä aikaa, ne on selvästi rytmitetty niin, että tilaa annetaan vuorotellen kummallekin tanssijalle. Useimmiten toisen tanssijan liikkeiden ollessa laajoja tai runsaasti liikkuvia, toisen ilmaisu ja liikekieli on pienimuotoisempaa.

Soolot eroavat selvästi toisistaan. Koukkulan liikekieli on pienimuotoisempaa ja pehmeämpää, kuin enemmän sisäisesti tapahtuvaa. Väänäsen liikkeet suuntautuvat enemmän tilaan ja ovat isompia ja terävämpiä. Kumpikin tanssija käy myös soolossaan eri tavoin läpi laajan skaalan menetykseen liittyviä tunteita hämmennyksestä ja epäuskosta kieltämiseen ja kaiken kattavaan tuskaan.

https://demokraatti.fi/tanssiarvio-alpo-aaltokoski-companyn-isossa-tanssiteossarjassa-vuorossa-kaksi-sooloa-kuolemasta


Ensi-ilta KokoTeatteri, Hämeentie 3, 00530 Helsinki 13.10.2020 klo 19

Muut esitykset KokoTeatterissa:

16.10.2020 klo 19.00

18.10.2020 klo 14.00

20.10.2020 klo 19.00

31.10.2020 klo 14.00

01.11.2020 klo 14.00