Alpo Aaltokoskelle Tanssin Maineteko -palkinto 2022! 

Tanssin Maineteko -palkinto on myönnetty Tanssin talo -hankkeeseen osallistuneille, erityisesti Alpo Aaltokoskelle ja Hanna-Mari Peltomäelle

Perustelut

Vuoden 2022 tanssin mainetekopalkinto jaetaan kaikille niille, jotka osallistuivat Tanssin talo -hankkeen eteenpäin viemiseen. Hanke ei olisi toteutunut ilman niin monen henkilön kovaa vaikuttamistyötä ja uskoa tanssin merkitykseen. Myös Tanssitaiteilijain Liitto, nykyinen STST, on ajanut Tanssin talon perustamista monien vuosikymmenten ajan.

Vuoden 2022 palkintoehdotukset nostivat esiin kaksi nimeä, joilla oli hankkeen kriittisissä vaiheissa erityinen merkitys: tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski ja projektipäällikkö Hanna-Mari Peltomäki.

Alpo Aaltokoski kutsui koolle alan ammattilaisia keskustelemaan tanssin talosta keväällä 2007. Tämän jälkeen joukko tanssin kentän aktiiveja teki muun muassa tilakartoitusehdotuksen Helsingin kaupungin kulttuurilautakunnalle, minkä johdosta Tanssin talo -hanke nytkähti merkittävästi eteenpäin. Aaltokoski on tehnyt mittavan työn tanssin kentän ja erityisesti vapaan kentän puolestapuhujana ja hänen työpanoksensa on ollut tärkeä myös Tanssin talo -hankkeelle.

Onnittelut Alpo Aaltokoskelle sekä Hanna-Mari Peltomäelle upeasta työstä Tanssin talon unelman eteen!

Kuva: Laura Malmivaara
Kuva: Laura Malmivaara
Jaa eteenpäin:

Uutta kulmaa klassikkoduettoon ja askelia machismosta miehisyyteen –Alpo Aaltokoski Companyn ja Jussi Väänäsen teokset syyskuussa Stoassa...

Lue lisää

Alpo Aaltokoski Company esiintyy parhaillaan Meksikossa teoksellaan Ali & Alpo. Kiertue sisältää esitykset kolmessa kaupungissa: Matehualassa, Ciudad...

Lue lisää

Tervetuloa uuden 50+ -tanssikollektiivin perustamiskokoukseen! Aika: ti 28.3. klo 14–16 Paikka: Pannuhallin lämpiö, Tanssin talo, Kaapelitehdas Järjestäjä: Nomadi...

Lue lisää