Alpo Aaltokoski Company hakee tuottajaa

10.6.2016 HAKUILMOITUS

Alpo Aaltokoski Company on helsinkiläinen vuonna 1995 perustettu nykytanssiryhmä, jonka teoksia on esitetty lähes 30 maassa viidellä mantereella. Koreografi ja tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski (s. 1958) on Aleksanterin teatterin vieraileva residenssitaiteilija 2015–2017. Ryhmän toimistotilat sijaitsevat Kaapelitehtaalla.

Tuottaja vastaa Alpo Aaltokoski Companyn hallinnollisista ja tuotannollisista tehtävistä kotimaassa ja kansainvälisesti sekä ryhmän toiminnan kehittämisestä pitkällä aikajänteellä. Työtehtävät sisältävät muun muassa myyntiä ja markkinointia, viestintää sekä talous- ja henkilöstöhallintoa.

Hakijalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja/tai käytännössä hankittua vankkaa kokemusta tuotantotehtävistä kulttuurin kentällä, matkustusvalmiutta ja kiinnostusta kansainvälistä yhteistyötä kohtaan. Suomen ja englannin kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen ilmaisutaito on välttämättömyys, espanjan kielen taito katsotaan eduksi.

Etsimämme henkilö on aloitteellinen, innovatiivinen ja priorisointikykyinen. Hän työskentelee mielellään sekä itsenäisesti että ryhmässä ja omaa hyvät sosiaaliset taidot, joustavuutta ja paineensietokykyä. Kulttuurialan rahoitusjärjestelmien tuntemus tukee tehtävän menestyksellistä hoitamista.

Tarjoamme monipuolisen tehtäväkentän, luovan ja dynaamisen toimintaympäristön ja mahdollisuuden työskennellä nykytanssin kärkijoukoissa.

Vakinainen työsuhde alkaa elokuussa tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on 3 kk koeaika.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveen kera (yht. max. 1 liuska) ja CV:si relevantteine suosittelijoineen (yht. max. 2 liuskaa) yhtenä pdf-tiedostona 10.7.2016 mennessä osoitteeseen haku(at)aaltokoskicompany.fi. Otsikoksi: ”Hakemus / tuottaja”. Haastatteluun kutsuttaviin otetaan yhteyttä viikolla 28.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

20.6. ja 21.6. klo 11–15 Helmi Saksala, p. 044 323 3509
29.6. ja 30.6. klo 16–17.30 sekä 7.7. klo 12–18 Alpo Aaltokoski, p. 050 596 7917

Jaa eteenpäin:

Alpo Aaltokoski Companyn Pyörteitä on värikylläinen nykybaletti ihmisen ahneuden, elämän rikkauden sekä onnen etsimisen kierteissä. Teoksen...

Lue lisää

Alpo Aaltokoski Company on helsinkiläinen vuonna 1995 perustettu nykytanssiryhmä, jonka teoksia on esitetty yli 30 maassa. Palkittu...

Lue lisää

Alpo Aaltokoski Teatterimuseon taiteilijatapaamisessa 24.9. klo 13. Sisäänpääsy museon pääsylipulla tai museokortilla. ”Taiteilijatapaamisessa keskustellaan Alpo Aaltokosken...

Lue lisää