Tanssin voimahahmo Alpo Aaltokoski Aleksanterin teatterin vierailevaksi residenssitaiteilijaksi

Tiedote.
Julkaistu: 21.05.2015 klo 10:30

Leevi Madetojan balettisävellys astuu some-aikaan residenssikauden käynnistävässä uutuusteoksessa OKON FUOKO – Näe minut

Palkittu koreografi ja tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski on nimetty Aleksanterin teatterin vierailevaksi residenssitaiteilijaksi. Koreografin luotsaama Alpo Aaltokoski Company kuuluu suomalaisen taidetanssin kärkijoukkoon; ryhmä on esiintynyt lähes 30 maassa viidellä mantereella.

Aaltokoski haluaa antaa itsensä näköisen panoksen Helsingin tanssitarjonnan kirjoon: oman esitystoiminnan ohella toiveena on latinalaisamerikkalaisen tanssitaiteen esitteleminen kulttuurivaihdon merkeissä Aleksanterin teatterissa. Alpo Aaltokoski on Etelä- ja Keski-Amerikassa toimineista tanssitaiteilijoistamme aktiivisin yli 20 vuoden kokemuksella.

Ryhmän residenssikauden avaa elokuussa ensi-iltateos seitsemälle tanssijalle. Koreografi Aaltokoski tulkitsee säveltäjä Leevi Madetojan pääteoksiin lukeutuvaa balettipantomiimia Okon Fuoko (1927) some-ilmiöiden valossa: ”Internet on kuin toiveiden runsaudensarvi.”

 

Jaa eteenpäin:

Uutta kulmaa klassikkoduettoon ja askelia machismosta miehisyyteen –Alpo Aaltokoski Companyn ja Jussi Väänäsen teokset syyskuussa Stoassa...

Lue lisää

Alpo Aaltokoski Company esiintyy parhaillaan Meksikossa teoksellaan Ali & Alpo. Kiertue sisältää esitykset kolmessa kaupungissa: Matehualassa, Ciudad...

Lue lisää

Tervetuloa uuden 50+ -tanssikollektiivin perustamiskokoukseen! Aika: ti 28.3. klo 14–16 Paikka: Pannuhallin lämpiö, Tanssin talo, Kaapelitehdas Järjestäjä: Nomadi...

Lue lisää