Lucid Dreaming

Teosesittely

Ihmiskuvia, joissa itse elämä voidaan stailata ja tuotteistaa

Lucid Dreaming peilaa medioiden kuvatulvaa ja rinnastaa sen valveuneen. Laskelmoidut ja nopeatempoiset, erilaisten reality-, lifestyle- ja trendiohjelmien kuvat piirtyvät verkkokalvollemme ja porautuvat alitajuntaamme. Valveunen kaltainen tila ja kuvien luoma todellisuus kulkevat rinnan, eriytyvät ja sekoittuvat samoin kuin todellisuudessa, kun esimerkiksi ympäristön äänet voivat tunkeutua uneen.

Koreografia: Alpo Aaltokoski
Tanssi: Jonna Eiskonen, Heidi Naakka, Valtteri Raekallio
Visualisointi: Jukka Huitila
Musiikki ja äänisuunnittelu: Timo Muurinen
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo

Tukijat: Euroopan unionin Kulttuuri 2000 -ohjelma, Kööpenhaminan Suomi-Instituutti, Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus, GRAN – teater for dans, Helsingin tanssiopisto

Kulttuurikaupunkivuonna 2000 Eurooppaa kiersi Trans Danse Europe 2000 -nykytanssifestivaali. Festivaalin tuottanut Trans Danse -verkosto kutsui Nomadin koreografit Alpo Aaltokosken ja Arja Raatikaisen edustamaan Suomea uuteen kahdeksan maan yhteishankkeeseen vahvan taiteellisen näyttönsä ja kiinnostavan tuotantoyhteistyönsä johdosta. Aaltokoski ja Raatikainen valmistivat projektin puitteissa uudet teokset.

Lucid Dreaming

Lehdistöarvioita

Pirjo Nenola, Iisalmen Sanomat 30.7.2005

Taiteilijaprofessori Alpo Aaltokoski ei petä odotuksia: joka kerta hänen koreografiansa – aiheesta riippumatta – onnistuvat sytyttämään katsojan ja tuomaan hyvän mielen. […] Vaikka Aaltokoskella on oma tunnistettava liikekielensä, mutta hän pystyy myös uusiutumaan, tuomaan tutun keskelle uusia elementtejä. […] Lisäksi saattoi hymyillä kyynelten läpi Lucid Dreamingin loppupuolen kohtaukselle, jossa tanssijat jäivät ikään kuin vangeiksi jatkuvasti välähtelevien tv-ruutujen sisälle.

Jarmo Rintala, Tiedonantaja 12.8.2005

Illan kruunasi Alpo Aaltokosken perinteisemmästä tyylistään hieman poikkeava, nopeatempoinen teos Lucid Dreaming, jota voisi sanoa hyvinkin arkipäiväiseksi. […] Aaltokoski ei halua kangistua kaavoihin, vaan tekee hyvin monipuolisia koreografioita.

Jukka O. Miettinen, Helsingin Sanomat 1.5.2005

Alpo Aaltokosken ryhmäteos Lucid Dreaming käsittelee pelkkää kimaltelevaa pintaa. Se tekee sen kuitenkin huumorilla ja oivalluksella. […] Marja Uusitalon puvustus kommentoi herkullisella tavalla muodin maailmaa. […] Teoksen vauhti kiihtyy tappavan freneettiseksi. Huumori alkaa vääntyä irvokkuudeksi.

Donald Hutera, Dance Europe, March 2005

This is the most extrovert and pointedly satirical of the handful of works by Alpo Aaltokoski that I’ve seen. It looks sensational. […] Angular and gestural, quirky and curving, the dance itself combines fizzy pop disorientation with a peculiar cool. It’s an approximation of the state where one is both in a dream and aware of it. Aaltokoski’s gimlet-eyed tickler can also be taken as a comment on the perplexingly fast, celebrity-chasing culture familiar to so many of us. Little wonder that the dancers should look either blank or dizzied negotiating movement that is animated, automated and marked by a twitchy extremity. The 21st century players they portray are on a track over which each has little or no control. Any awakening they experience is short-lived.

John Christiansen, Jyllands-Post Århus 31.1.2005

It was never stationary, on the other hand it was fascinating, even exciting and quite humouristic.

Esityshistoria

Kantaesitys: 28.1.2005 Gran-teater for Dans, Århus, Tanska (1)

Muut esitykset:
29.1.2005 Gran-teater for Dans, Århus, Tanska (1)
29.4.2005 Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskus (1)
6.5.2005 International Contemporary Dance Festival “New Baltic Dance’05” Vilna, Liettua (1)
29.5.2005 Reykjavik Art Festival, Reykjavik, Islanti (1)
12.6.2005 Tanec Praha 2005, Theatre Ponec, Praha, Tsekin tasavalta (1)
28.7.2005 Täydenkuun Tanssit -festivaali, Monitoimihalli, Pyhäjärvi (1)

7.8.2005 Lugar à Dança, Coimbra, Portugal (1)
24.8.2005 Bellone-Brigittines Festival, la chapelle des Brigittines, Bryssel, Belgia (1)
10.-11.9.2005 Jojo – Oulun tanssin keskus, Nuku-keskus, Oulu (2)
2.-3.2.2006 Aleksanterin teatteri, Helsinki (2)
19.4.2006 Sala Wielka, Centrum Kultury Zamek, Poznan, Puola (1)

Jaa eteenpäin:

Teosesittely Kancheli-trilogian kolmas osa, ryhmäteos neljälle tanssijalle Alpo Aaltokosken ryhmäteos Rukoilijat on Giya Kanchelin musiikkiin perustuvan...

Lue lisää

Teosesittely Läsnäoloon ja vapauteen pyrkivä teos viidelle tanssijalle ”Olemista tapahtuu ja toteutuu koko ajan, tiedostettua ja...

Lue lisää

Teosesittely Kamppailua Requiemin sävyjen ja rakenteen kanssaAskelia äänten takaa on irrationaalinen yritys seurata niitä mielen liikkeitä...

Lue lisää

Teosesittely Aaltokosken soolotanssiteos pohjautuu mediataiteilija Milla Moilasen samannimiseen tietokoneanimaatioon. Deepissä yhdistyvät näyttämöllä tanssittu osuus ja sitä...

Lue lisää

Teosesittely Minimalistisen herkkävireinen Eilisen jälkeen matkaa itseen ja menneeseen, nykyhetkestä kohti tulevaa, ja muistuttaa toivon kannattelevan elämäämme. Alpo...

Lue lisää