Pyörteitä
Suomalaisen tanssin ja musiikin kiehtova suurteos Pyörteitä!
UUNO KLAMI / KALEVI AHO / ALPO AALTOKOSKI
alpo aaltokoski companyn Pyörteitä tuo näyttämölle kotimaisen nykytanssin valovoimaisimpia tanssijoita, silmiä hivelevää visuaalisuutta sekä musiikin kauneutta.
Pyörteitä on tunnetun säveltäjämme Uuno Klamin kolminäytöksinen balettisävellys, jonka työstäminen jäi säveltäjältä kesken tämän kuoltua vuonna 1961. Viime vuosikymmenellä säveltäjä Kalevi Aho täydensi teoksen ja nyt kansainvälisesti arvostettu tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski on luonut Kalevalan sammon taontaa kuvaavaan sävellykseen upean nykytanssikoreografian. Teoksen maailman ensi-ilta koitti 25.8.2011 Aleksanterin teatterissa.
Aaltokosken koreografiaan liittyy Klamin sävellyksen tavoin pyrkimys ajankohtaisuuteen ja sen keskeisenä teemana on ihmisen ikiaikainen onnen etsintä ja tavoittelu. Jokainen sukupolvi saa löytää oman samponsa. Mitä kultamunia muniva sampo tarkoittaa tässä ajassa?
Tule mukaan kokemaan vuoden ainutlaatuisin kulttuurielämys, jonka toteutumista on odotettu jo 50 vuoden ajan!
Koreografia: Alpo Aaltokoski
Musiikki: Pyörteitä (säv. Uuno Klami/Kalevi Aho) Sinfonia Lahden levytys
Tanssi: Janne Aspvik, Johanna Ikola, Jyrki Kasper, Ahto Koskitalo, Kaisa Launis, Jouni Majaniemi, Tuovi Rantanen, Samuli Riik, Esete Sutinen, Terhi Vaimala, Mariano Vega, Emmi Väisänen
Lavastus ja projisoinnit: Alisha Davidow
Valosuunnittelu: Matti Jykylä
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
Maskeeraus: Terhi Kalliola
Graafinen suunnittelu: Kirsti Maula
Tuottaja: Janne Ikäheimo
Markkinointi- ja tiedotusassistentti: Anna-Kaisa Pohjola
Tuotanto: alpo aaltokoski company, Aleksanterin teatteri
Teoksen kesto n. 1h 45min, 2 väliaikaa
Mukana Pyörteissä: Aleksanterin teatteri, Suomen kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kalevalaseura, Kierrätyskeskus, HOK-Elanto sekä Amo Oy
