Sykli

Yhteistyö on synnyttänyt todellisen helmen. Alpo Aaltokosken töille on aina ollut ominaista perusteellinen paneutuminen kulloiseenkiin aiheeseen. Syklissä hän on kirkkaan analysoivan ja älyllisen otteen lisäksi tavoittanut tunteen ja tunnelman. Syklissä kohtaavat taitavan, teoksen dramatiikan ja ajoituksen hallitsevan koreografin, mielenkiintoisen ja mietiskelevän muusiikon Gavin Bryarsin sekä oivaltavan valo- ja lavastustaiteilijan Tarja Ervastin ajatukset. Tuloksena on harvinaista nykytanssia, missä henki ja ruumis todella kohtaavat. Sykli erottuu edukseen runsaassa nykytanssitulvassa. Se on vahvojen taiteilijoiden täysosuma.

Koreografiassa on ajatuksen suuruutta, vaikka liikemateriaali on pikemminkin rajalliseksi rajattua kuin pursuavaa. Ja mikä Syklissä on satuttavinta, on tunteiden välittäminen/välittyminen yli rampin. Eikä tämä tapahdu millään muotoa “patologisesti” heittäytyen yhtä vähän kuin halpoihin miimikonsteihin antautumalla.

Alpo Aaltokosken tanssiteoksesta Sykli tuli silmieni eteen näky Matissen kuuluisasta maalauksesta Tanssi. Ilmaisu on tiivistä ja liike jatkuvaa ja energistä. Käsiohjelmassa lainataan Leena Krohnin ajatusta pyörästä, joka tekee näännyttävästi aina saman kierroksen, mutta tie ja matka sen alla on aina uusi. Sama ajatus näkyy myös Aaltokosken teoksessa. Aaltokoski on analysoinut hyvin tarkasti Bryarsin ensimmäisen jousikvarteton. Sari Lakso, Suvi Ruotoistenmäki ja Pirjo Yli-Maunula tekivät maukasta yhteistyötä.

Ikuiseen kiertoon kahlittu ihminen. Syklisyyteen sidottu naisen ruumis elää koko elämänsä toistuvien jaksojen hallitsemana. Kiertokulku saa terävästä ja nykivästä toistosta uusia, ahdistaviakin sävyjä: ihminen on pakotettu toistolle.Luonnon kierrosta ja samalla elämänkaaresta on siinä elämällä mahdoton irtautua. Tanssijoiden katseet seuraavat näkymätöntä kaarta kuin nopeutettua auringonlaskua.