Ali & Alpo

Teosesittely

Arabialainen perinnemusiikki ja suomalainen nykytanssi kohtaavat pakenevassa dialogissa

”On mies, tanssi ja musiikki. Enempää ei tarvita, ne riittävät kertomaan paljon ja suoraan sydämestä. Pala nousee kurkkuun. […] Kyyneleitä on vaikea pidätellä viimeistään siinä vaiheessa, kun tanssija ja muusikko tulevat näyttämölle loppukiitoksiin.” Helsingin Sanomat 17.3.2017

Irakilaisen ud-luuttutaituri Ali Alawadin sekä koreografi, tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken yhteisteos Ali & Alpo on dramaattisia vaiheita sisältäneen työskentelyprosessin lopputulos. Musiikin ja tanssin vuoropuhelun oli teoksessa alun perin tarkoitus laajeta kahden toisilleen arvoituksellisen kulttuurin rinnakkaiseloksi ja lopulta näyttämöllä eläväksi dialogiksi arabialaisen ja länsimaisen taiteen ja kulttuurin yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista. Toisin kävi.

Ali Alawadin ja Alpo Aaltokosken yhteistyö sai alkunsa keväällä 2016, kun Alawad esiintyi Aaltokosken 30-vuotistaiteilijajuhlassa Aleksanterin teatterissa. Alawad oli saapunut Suomeen turvapaikanhakijana edellisenä syksynä. Kotimaassaan Irakissa hän oli ollut pakotettu pitämään ammattinsa salassa. ”Muusikon ammatissa toimiminen voi Irakissa olla riskialtista, sillä tietyt ääritahot pitävät sitä islamin vastaisena käytöksenä”, Alawad kertoo.

Alawadin Suomessa saamat kielteiset turvapaikkapäätökset vaikuttivat nyt nähtävän yhteisteoksen syntyyn ja lopputulokseen. Välttääkseen pakkopalautuksen Alawad pakeni Suomesta kevättalvella 2017 vain kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Ali & Alpo kuitenkin toteutettiin muusikon toiveen mukaisesti, ja muusikko on mukana esityksissä videoprojisoinnin kautta. Teos tekee tiukentuneen turvapaikkapolitiikan seurauksia inhimillisestä näkökulmasta kouriintuntuvan näkyväksi. 

Työryhmä

Koreografia ja tanssi: Alpo Aaltokoski
Musiikki: Ali Alawad
Valosuunnittelu: Kari Gratseff / Kalle Paasonen
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
Videokuvaus: Thomas Freundlich
Videokäsikirjoitus: Alpo Aaltokoski
Videoeditointi: Joe Davidow
Tuotanto: Alpo Aaltokoski Company ja Kulttuurikeskus Caisa

Kesto: 40 min

Ensi-ilta 15.3.2017 Kulttuurikeskus Caisa, Helsinki

2019 Summerhall Lustrum Award -palkinto parhaista festivaalihetkistä

Lehdistöarvioita

Pala nousee kurkkuun, kun Suomesta paennut Ali Alawad soittaa videolla Alpo Aaltokosken tanssiteoksessa
— Helsingin Sanomat, Jussi Tossavainen 17.3.2017

Ali & Alpo -teoksen tunnelma on intiimi ja intensiivinen.

PALA nousee kurkkuun. Kyyneleitä on vaikea pidätellä viimeistään siinä vaiheessa, kun tanssija Alpo Aaltokoski ja muusikko Ali Alawad tulevat näyttämölle loppukiitoksiin. Oikeastaan Aaltokoski yksin. Alawad kumartaa virtuaalisesti videokuvassa, lihallinen Alawad on jossain toisaalla – paossa kahden kulttuurin välissä.

Ali & Alpo on teos, jossa kulttuurit kohtaavat ja sulautuvat yhteen. Suomalainen nykytanssi ja arabialainen perinne­musiikki yhdessä osoittavat, että emme me niin kaukana toisistamme ole. Olosuhteet ja ihmisten tulkinnat päättävät, mikä on oikein. Islamfundamentalistien mielestä laulu ja tanssi on väärin.

Suomen maahanmuuttoviran­omaiset ovat tavallaan samalla linjalla, kun he karkottavat Alawadin maasta ja kehottavat häntä hylkäämään taiteensa. Irakilainen muusikko päätti paeta jonnekin kumpaakin ”kulttuuria”.

Esitys on hyvin pelkistetty. On mies, tanssi ja musiikki. Enempää ei tarvita, ne riittävät kertomaan paljon ja suoraan sydämestä. Alpo Aaltokosken pitkä elämänkokemus ja kirkastunut taide näkyvät vahvana Caisan intiimissä tilassa. Itsensä näköisenä, mutta itselleen kaukaisemman kulttuurin läpi suodattuneena.

AALTOKOSKEN hahmo juoksee amokiaan päämäärättä, tapailee tilaa. Näkymättömiä seiniä, jotka tuntuvat rajoittavan enemmän hänen henkistä kuin fyysistä liikkumavapauttaan. Hän kokee vahvasti, torjuu ja työntää jotakin luotaan.

Tunnelma on aaltokoskelaiseen tapaan intensiivinen, ei löysää hetkeä, ei rauhaa eikä tilaa turhalle.

Katsojana melkein pidättää henkeään kunnes Alawadin ud-luuttu helähtää soimaan. Sen kirkas ja kristallisoitunut sointimaailma vapauttaa liikkeen ja sulattaa ahdistuksen tunteen esityksestä. Muusikko ja musiikki on paradoksaalisesti vahvasti läsnä, vaikka oikeasti kaukana.

LAULUN tapaillessa tanssillisempia rytmejä muuttuu tanssijan liikekin pyöreämmäksi ja pehmeämmäksi. Yhdessä liike ja musiikki ovat enemmän. Valoisaa ja jopa positiivisia herkkiä tunteita tarjoavaa kokemista.

Musiikin melismaattisuus ja voimakkaasti huojuttava vibrato osoittavat jännittävästi selvän sukulaisuuden flamencoon. Eivät kulttuurit erota meitä, ne pikemminkin yhdistävät – ihmiset erottavat. Konkreettisesti ja mielikuvissa. Irak, Suomi, Syyria. Mitä ne ovat? Vain valtioita ja rajoja kartalla.

Tanssiarvio: Moniääniset kehot jättävät jäljen
— Turun Sanomat, Kaisa Kurikka 22.4.2017

Tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken ja irakilaisen ud-luuttutaiturin Ali Alawadin kehot ja taidot käyvät vuoropuhelua.

Maahanmuuttopolitiikka tulee väistämättä ja konkreettisesti näyttämölle Alpo Aaltokoski Companyn Ali & Alpo -teoksessa. Irakilainen ud-luuttumuusikko Ali Alawad haki Suomesta turvapaikkaa, sillä kotimaassaan hän ei pystynyt toimimaan muusikkona.

Kahden kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan Alawad pakeni Suomesta maaliskuussa välttääkseen pakkopalautuksen. Esityksen suunniteltu konsepti muuttui siis ratkaisevasti politiikan tunkeutuessa mukaan nykytanssiteokseen, jonka piti alun perin tuoda näyttämölle sekä tanssija että muusikko.

Alawad ei ole teoksessa fyysisesti läsnä olevana, vaan hän soittaa ja laulaa videoprojisoituna kuvana ja äänenä. Syntyy paradoksaalinenkin vaikutelma, että kenties muusikko on jopa enemmän läsnä tällä tavalla kuin live-soittajana.

Alawadin kuva projisoituu ajoittain kahdennettuna näyttämölle. Takanäyttämön oikealle sivustalle ripustetulla mustalla harsokankaalla hän näkyy suurempana kuin etunäyttämön kankaalla. Alpo Aaltokosken sijoittuessa muutaman kerran kankaiden väliin syntyy hieno ristikuvaus miesten kehojen ja kuvien sekoittuessa toisiinsa.

Esityksen musiikkina on traditionaalisia arabialaisia sävelmiä, egyptiläinen valssi ja flamencoa sekä Johanna Stormin suunnittelema äänimaisema. Esityksen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa Aaltokoski kertoo Alawadin arabiaksi laulamien kappaleitten sanoitusten käsittelevän niin rakkautta, kaipuuta, surua kuin koti-ikävää.

Laulujen sanoilla ei kuitenkaan ole katsomiskokemuksessa suurta merkitystä, sillä Aaltokosken tanssi ja Alawadin soitto ja laulu synnyttävät tuntutiloja, joihin katsoja-kuulija voi osallistua sanojen merkityksistä välittämättä.

Itse asiassa juuri se, ettei ymmärrä arabiaa, saa kuuntelemaan äänen sävyjä ja rytmejä kiinteämmin. Alawadin äänenkäyttö ja ud-luutun soitto koskettavat ja kiehtovat myös vieraudellaan.

Aaltokoski kuvailee keskustelutilaisuudessa omaa tanssiaan kehossa kiinni olemiseksi. Ja siitä juuri on kyse miehen äärimmäisen taitavassa, intensiivisessä ja hallitussa tanssissa.

Alussa Aaltokoski juoksee takanäyttämöllä vauhtiaan kiihdyttäen kuin takaa-ajettuna, ja juoksemisen vimma valtaa kehon niin, että maahankin heittäytyneenä jalat jatkavat juoksuliikettään. Sittemmin Aaltokosken tanssissa korostuvat kädet, joiden yhdenlaista soittoa alkaa rinnastaa Alawadin luuttua soittaviin käsiin.

Teoksen edetessä tanssijan ja muusikon välinen vuoropuhelu näkyy myös liikkeen ja musiikin yhtenevissä ilmaisumuodoissa. Aaltokoski tanssii irakilaista miesten tanssia mukaillen, flamencon ylvästä vartalonhallintaa, käsiliikkeitä ja askelia muistuttaen tai hän tanssii valssia kuin näkymättömän partnerin kanssa.

Esittääpä mies myös omaa versiotaan ns. vatsatanssista, jossa keskivartalon lihasten liike jatkuu kiehtovana eri ruumiinjäsenten toimintaratojen mahdollisuuksien luotaamisena.

Teoksen aikana Aaltokosken ruumis ja liike muuntuvat jatkuvasti, jolloin tanssijasta tulee moniääninen keho, yhdistelmä länsimaalaista nykytanssia ja arabialaisia perinteitä.

Tanssivan ruumiin kyky muuttua moneksi materialisoituu vaikuttavana. Näyttämöllä näkyvät ja kuuluvat kehot, sekä liikkeenä, kuvina että tunnelatauksina, uurtuvat syvälle.

Ihminen voi muuttua musiikiksi
– Eeva Kauppinen, Kaleva 20.9.2022

Kotimaisten vierailujen taso OuDance -festivaalilla oli korkea. Jojo – Oulun tanssin keskuksen tuottama festivaali toi Ouluun teoksia, joissa eläydyttiin ihmiseen ratkaisevien muutosten keskellä. 

Kulttuuritalo Valveen kahvilaan saapuivat ensin evakkomatkallaan Martat eli tanssitaiteilija Riikka Puumalainen ja muusikko Anne-Mari Kivimäki. Hyvin kekseliäillä ja säästeliäillä keinoilla he onnistuivat kertomaan, missä tunnemyrkyssä kotikonnuiltaan repäisty ihminen kulkee kohti tuntematonta. Erottavaksi rajavyöhykkeeksi riittää kahvilan pöytien väliin viritetty mustakeltainen muovinauha, jota ei saa ylittää. Ja entinen turvallinen arkinormaali ja unelmat voivat kulkea mukana vaikka kaulassa roikkuvana pikkukenkäparina. 

Teos on inspiroitunut Puumalaisen isoäidin opinnoista Suistamon seminaarissa ja isotädin kokemuksista siirtokarjalaisena Suomessa. Esitys muistuttaa, että historian keinussa olemme kaikki mahdollisia marttoja. Kivimäen haitari on esityksessä Marttojen riipaisevien tunteiden tulkki. Martat- esitys tuli Venäjän hyökkäyssodan kautta entistä ajankohtaisemmaksi, kun maailma muuttui taiteen ympärillä. 

Mies ja kitara eli tanssija Ari Numminen ja muusikko Tuomas Luukkonen kaappasivat yleisön hienoviritteisesti matkalle iässä ja ajassa. Esitys on inspiroitunut Virginia Woolfin Orlando -romaanista, jonka nimihenkilö muuttuu neljänsadan vuoden kuluessa miehestä naiseksi.

Kohti Orlandoa -teoksessa metamorfoosit eivät rajoitu vain sukupuoleen vaan yksilön mahdollisuuteen olla rinnakkain monenlainen, sisäisesti ristiriitainen ja silti tuskissaan kokonainen. Numminen on näyttämöllä vangitsevan karismaattinen. Kohti Orlandoa ei ole sooloteos vaan duetto Luukkosen kitaran kanssa.  Kaksikko onnistuu pudottamaan katsojan yhdessä jaetun aistimuksellisen läsnäolon ja rauhan olotilaan, josta ei haluaisi poistua. 

Väliajan jälkeen tapahtuu toinen intensiivinen kohtaaminen irakilaisen ud-luuttutaiturin Ali Alawadin ja koreografi, tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken yhteisteoksessa Ali & Alpo. Oli hienoa, että teos saatiin vihdoin myös Ouluun. 

Koska Ali Alawadi joutui kielteisen turvapaikkapäätöksen takia poistumaan Suomesta ja palasi Irakiin, teos tahtoo väistämättä tulla tulkituksi maahanmuuttopolitiikan ja pakolaisuuden vinkkelistä. Ali on esityksessä yhtä aikaa vahvasti läsnä ja poissa. Poissaoloa korostaa tummalle kankaalle heijastettu videoitu lähikuva hänestä laulamassa arabialaista perinnemusiikkia ja soittamassa kameralle. 

Aaltokosken liike on täynnä empatiaa, toisaalta voimattomuutta ja yhtäältä määrätietoisuutta tosiasioiden edessä. Kaikki se kaiho, suru ja rakkaus, joka kuuluu Ali Alawadin laulussa, välittyy myös tanssiin. Aaltokoski muuttuu Alin muusaksi. 

Italialainen koreografi Silvia Gribaudi pisti Antonio Canovan kuuluisan marmoriveistoksen palasiksi ja lähti samalla kriittisesti leikkimään (uusklassismin) kehoihanteilla. 

Veistoksessa kuvatut viehkeät Zeuksen tyttäret saavat tanssiteoksessa atleettisemman muodon kolmen miestanssijan kautta. Gribaudi itse toimii jonkinalaisena antagonistina, joka on olemuksellaan kyseenalaistamassa kliseistä kauneuskäsitystä ja ruumiillisuuden ylivaltaa. Oulun teatterin Pikisalissa nähty teos Graces kaipasi yleisöä osallistumaan keskusteluun kauneudesta ja laulamaan mukana. Hiukan hämillään ja jäykästi alkanut vuoropuhelu näyttämön ja katsomon välillä lämpeni vähitellen. Fyysinen ponnistelu ja poseeraus kääntyi lopussa esiintyjien kreisi-ilotteluksi ja vesiliiroissa tehtyihin pyllypiruetteihin märällä näyttämöllä. Villisti ilotteleva teos paljasti esteettisesti itsensä, vaikka ei kovin syvälle sukeltanutkaan. 

Esityshistoria

Ensi-ilta 15.3.2017 Kulttuurikeskus Caisa, Helsinki

Muut esitykset:
16.3., 11.-12.4.2017 Kulttuurikeskus Caisa, Helsinki (4 esitystä)
20.4.2017 Barker-teatteri, Turku
12.8.2017 Humle Festival, Uusikaarlepyy
10.9.2017 Tehdasfestivaali Manifesti, Turku
25.10.2017 Syktyvkar, Venäjä
20., 22., 25.11.2017 Kulttuurikeskus Stoa, Helsinki
22.5.2018 Tanssivirtaa -festivaali, Tampere
28., 29.7.2018 Täydenkuun tanssit, Pyhäjärvi
24.8.2018 yksityistilaisuus, Mynämäki (2)
31.8.2018 pitchaus, Düsseldorf, Saksa
7.9.2018 Sotku, Kuopio (2)
26.9.2018 Painotalo, Äänekoski
28.9.2018 Joutsan yhtenäiskoulu, Joutsa
29.9.2018 Vitikkalan koulu, Jämsä

19.4.2019 Tendency Dance Festival, Krasnodar, Venäjä
25.4.2019 Horizont Dance Festival, Miskolc, Unkari
6.-25.8.2019 Summerhall, Old lab, Edinburgh, Skotlanti (18 esitystä)
26.3.2022 Kulttuurikeskus Wiljami, Rovaniemi
16.9.2022 OuDance -festivaali, Oulu
1.3.2023 Kanneltalo, Helsinki (2)
14.4.2023 Teatro El Rinoceronte Enamorado, San Luis Potosí, Meksiko
16.4.2023 Teatro Manuel José Othón, Matehuala, Meksiko
21.4.2023 Centro Cultural de la Huasteca Potosina, Ciudad Valles, Meksiko
11.–12.5.2023 Malmitalo, Helsinki (2)
19.–20.5.2023 Vuotalo, Helsinki (3)

Jaa eteenpäin:

Teosesittely Miten ihminen muovaa maisemaa ja minkälaisia jälkiä hän siihen jättää? Sahara pohtii ihmisen ja luonnon...

Lue lisää

Teosesittely Kahden ihmisen yhdessäolosta Kun kerran on kahdestaan astunut syvään virtaan, se jättää jälkensä. Vaikka myös...

Lue lisää

Teosesittely Kadotettu tarkastelee ihmislajin kollektiivista älykkyyttä. Mikä merkitys on ihmisen muistilla – mitä muistamme ja haluamme...

Lue lisää

Teosesittely Kamppailua Requiemin sävyjen ja rakenteen kanssaAskelia äänten takaa on irrationaalinen yritys seurata niitä mielen liikkeitä...

Lue lisää

Teosesittely Kancheli-trilogian kolmas osa, ryhmäteos neljälle tanssijalle Alpo Aaltokosken ryhmäteos Rukoilijat on Giya Kanchelin musiikkiin perustuvan...

Lue lisää