Pyörteitä

Teosesittely

Kolminäytöksinen nykybaletti Kalevalan Sammon tarinasta

UUNO KLAMI / KALEVI AHO / ALPO AALTOKOSKI

Alpo Aaltokoski Companyn Pyörteitä tuo näyttämölle kotimaisen nykytanssin valovoimaisimpia tanssijoita, värikylläistä visuaalisuutta ja musiikin lumoa.

Pyörteitä on tunnetun säveltäjämme Uuno Klamin kolminäytöksinen balettisävellys, jonka työstäminen jäi säveltäjältä kesken tämän kuoltua vuonna 1961. Viimein säveltäjä Kalevi Aho täydensi teoksen ja kansainvälisesti arvostettu tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski on luonut Kalevalan sammon taontaa kuvaavaan sävellykseen upean nykytanssikoreografian. Teoksen kantaesitys koitti 25.8.2011 Aleksanterin teatterissa. Pyörteiden tuomista näyttämölle on kiitelty kulttuurihistoriallisena tekona.

Syyskuussa 2013 pukusuunnittelija Marja Uusitalo valittiin Pyörteiden puvustuksesta pukusuunnittelun kategorian kärkikolmikkoon näyttämötaiteen kansainvälistä huippua esittelevillä World Stage Design -messuilla Cardiffissa.

Aaltokosken koreografiaan liittyy Klamin sävellyksen tavoin pyrkimys ajankohtaisuuteen ja sen keskeisenä teemana on ihmisen ikiaikainen onnen tavoittelu. Jokainen sukupolvi saa löytää oman samponsa. Mitä kultamunia muniva sampo tarkoittaa tässä ajassa?

Koreografia: Alpo Aaltokoski
Musiikki: Pyörteitä (säv. Uuno Klami/Kalevi Aho) Sinfonia Lahden levytys
Tanssi: Janne Aspvik, Johanna Ikola, Ahto Koskitalo, Kaisa Launis, Arttu Lindroth, Jouni Majaniemi, Tuovi Rantanen, Samuli Riik, Jussi Suomalainen, Esete Sutinen, Heidi Suur-Hamari, Terhi Vaimala, Jussi Väänänen
Lavastus ja projisoinnit: Alisha Davidow
Valosuunnittelu: Matti Jykylä
Valojen toteutus: Jere Mönkkönen
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
Maskeeraus: Terhi Kalliola
Graafinen suunnittelu: Kirsti Maula

Teoksen kesto n. 1h 45min + 2 väliaikaa

Mukana Pyörteissä: Aleksanterin teatteri, Suomen kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kalevalaseura, Kierrätyskeskus, HOK-Elanto sekä Amo Oy

Lehdistöarvioita

UUNO KLAMIN BALETTI HERÄSI KOMEASTI HENKIIN

Kauan sitä saatiin odottaa – suurta suomalaista balettia. Uuno Klamin säveltämä ja Kalevi Ahon täydentämä Pyörteitä nähtiin vihdoin sillä näyttämöllä, jonne sen alun perinkin piti valmistua jo 1950-luvulla. Aleksanterin teatterissa oli selvästi jännittyneen odottava tunnelma ennen Alpo Aaltokosken nykykoreografian alkua. Ja kyllä, kokemus oli hieno. Harvoin näkeekään kolminäytöksistä nykytanssiteosta kahdella väliajalla.

Mutta ei voinut välttyä tunteelta, että nähtiinkin kolme erillistä tanssiteosta. Ensimmäinen näytös esittelee liiketematiikan. Se on juuri pyörivään pyörteiseen liikkeeseen perustuvaa. Jo alun ihmisvarjojen kuvaelma piirileikkeineen tuo mieleen Matissen kuuluisan Tanssin. Ennen kaikkea alkuosassa nähdään hyvää tanssia, upean hiottua ja tarkkaan mietittyä liikettä. Millekään höttöimprolle ei suoda sijaa.

Klamin dramaattinen ja kuvaileva musiikki saa onnistuneen vastineen liikkeessä. Se aaltoilee ja kieppuu, mutta yksilöt palaavat aina yhteen suureksi pyörteeksi. Joukosta nousee yksilöitä, kuten Esete Sutinen voimannostattajana tai Ahto Koskitalo suunnannäyttäjänä. Tuovi Rantasen raivokkaan läsnä oleva Pohjolan emäntä on miltei pelottava. [..]

Toinen näytös räjäyttää potin ennen kaikkea Marja Uusitalon fantastisen puvustuksen ansiosta. Pukusuunnittelija on päästänyt mielikuvituksen täysin valloilleen, ja tuntuu, että liikekin on saanut siitä inspiraationsa. Mieleen nousevat viime vuosisadan alun futuristiset näyttämökokeilut. Tyylitietoisesti Aaltokoski koreografina heittelee pastisseja tanssin historiasta. Siellä ne ovat, kaikki klassisen baletin konventiot, Pähkinänsärkijän leluarmeijat, mutta myös 1970-luvun disko!

[..] kolmas osa on hyvin tehokas jatkuvasti virtaavine jonoineen ja diagonaaleineen, häivytettynä vääristävien lasien ja peilien läpi. Palataan jälleen pyörre-tematiikkaan. Kokonaisuudesta tulee huumaava audiovisuaalinen kokemus. Suoranainen kokonaistaideteos – osittain haudan takaa. Helsingin Sanomat 27.8.2011 – Jussi Tossavainen

KOREOGRAFI ALPO AALTOKOSKEN MIELIKUVITUKSELLINEN PYÖRTEITÄ VANGITSEE JA PYÖRRYTTÄÄ HELSINGIN ALEKSANTERIN TEATTERISSA

Monitaiteellinen balettiteos on tanssin ja musiikin juhlaa. Aaltokosken kaksitoista tanssijaa tulkitsee koreografin ajatuksia kalevalaisen sammon taonnasta, nykypäivän pyrkimyksenään tavoitella onnea. Menneiden aikojen tunnelmista tanssijat irtautuvat tavaran ja mammonan kilpajuoksuun. Uuno Klamin ja Kalevi Ahon musiikit muistuttavat luonnosta ja pienten asioiden tärkeydestä, mutta ihminen ei niitä enää noteeraa. Kokonaisuus on valtaisa, visuaalinen ja mielikuvituksellinen.

Kolme osaa

Kokonaisuus muodostuu kolmesta osasta, jotka on erotettu toisistaan väliajoin. Näytökset vievät samaa tarinaa eteenpäin, vaikka ne varmasti toimisivat myös omina erillisinä teoksinaan. Niin mahtava liikkeen ja musiikin juhla on. Aaltokosken, Klamin ja Ahon generoimaan runsaudensarveen liittyy vielä Alisha Davidowin katsojan kokemusta monistava lavastus ja projisointi, sekä Marja Uusitalon osin kierrätysmateriaalein luoma hurja puvustus. Ensimmäinen näytös on 12 tanssijan muodostama elävä organismi, josta erottaa syntymän ja eriytymisen.

Toinen näytös on ylitsepursuavan visuaalisuuden hurja leikki. Klassisen baletin kliseet vääntyvät nykytanssiin. Liikkeet yhdessä värikkäiden asujen ja asusteiden kanssa naurattavat. Krääsäosaston puvut on koottu uimarenkaista, crocs-kengistä, hiekkaleluista, muovikukista, barbienukeista. Runsaus on kierrätystavaraa ja leikkisyys tärkeää, tätä eivät tiukkapipot ole tehneet. Mutta tarkoitus ei liene pilailla ja naurattaa yleisöä, paitsi sen verran, kuin nykymaailman koomisuuden osoittaminen edellyttää.

Mitä tulevaisuus tuo?

Aaltokoski antaa musiikin viedä, mutta liike ei kuvita säveliä. Tanssi toimii yhdessä musiikin kanssa uutta luoden. Eipä uskoisi, että Klami kääntyy myös diskotanssiksi. Kalevi Ahon musiikin alkaessa heti on selvää, että siirrymme nykypäivään. Musiikki tulee nauhalta Osmo Vänskän johtaman Sinfonia Lahden soittamana. Musiikissa on samoja elementtejä, jatkumo toimii. Myös Aho saa keijun lentämään, mutta liike muuttuu aikaisempaa suoraviivaisemmaksi. Nude-värisissä vaatteissa tanssijat kiirustavat jonnekin osana koneistoa. Puvut päällä nämä edestakaisin ravaavat tyypit voisivat näyttää EU-virkamiehiltä. [..]
Etelä-Suomen Sanomat 27.8.2011 – Sara Nyberg

PYÖRTEISTÄ LÖYTYY NIIN KURINALAISIA KUIN KARNEVALISTISIAKIN KIERTEITÄ

Harvalla tanssiesityksellä Suomessa on ollut näin pitkä ja monipolvinen tausta kuin Uuno Klamin ja Kalevi Ahon säveltämällä sekä Alpo Aaltokosken lopulta koreografioimalla teoksella Pyörteitä. Monenlaista historian havinaa, ennakko-odotuksia ja paineitakin Pyörteitä –teoksen ensi-illassa Aleksanterin teatterissa varmasti oli ilmassa. Koko esitys jo sinänsä oli ainutlaatuinen, sillä kolminäytöksistä niin kutsuttua koko illan tanssiteosta ei suomalaisen nykytanssin parissa ole aikaisemmin tehty.

Alun perin Klamin sävellystä nimitettiin 1940- ja 50-luvuilla luonnollisesti baletiksi, koska modernia tai nykytanssia ei Suomessa silloin vielä liiemmin ollut olemassa, eikä varsinkaan nykymerkityksessä. Aaltokosken teos on kuitenkin nykytanssiteos ja nimenomaan siten, että sen koreografiassa yhdistetään hyvin montaa eri tanssilajia ja liikekieltä. Aaltokoski myös uskaltaa leikitellä baletin sanastolla ja perinteillä. Pyörteiden sisällöllisenä lähtökohtana on Kalevalan sammon tarina ja se mitä sampo merkitsee nykyihmiselle. Teos on kuitenkin lähinnä abstrakti ja liikkeeseen perustuva, joten välttämättä koko Kalevala-taustasta ei tarvitse tietää mitään.

Koreografisesti Pyörteitä on ennen kaikkea ryhmäteos, jonka pääosassa on kautta linjan koko 12-jäseninen tanssijaryhmä. Vain muutaman kerran huomio keskitetään selkeästi yksilöön ja varsinaisia duetto-osuuksiakin on hyvin vähän. Yksi mieleen jäävimmistä on ensimmäisen näytöksen loppu, jota hallitsee Tuovi Rantasen musta-valkoisessa  jättisilmukoista virkatussa asussa mystistä uhkaa huokuva punakypäräinen hallitsijahahmo, jota voi pitää Pohjan akkana, mutta yhtä hyvin minkä tahansa diktatoorisen yksinvaltiaan kuvana.

Kolme erilaista näytöstä

Esityksen kolme näytöstä ovat keskenään hyvin erilaisia, jopa niin, että niitä voitaisiin esittää aivan omina teoksinaan. Ensimmäisen näytöksen teemana koin jonkinlaisen ihmisen tai jopa ihmiskunnan syntymisen ja itsensä löytämisen. Liikkeellisesti keskeisintä tässä kurinalaisessa ja tarkasti tanssitussa näytöksessä ovat teoksen nimen mukaisesti pyörre ja spiraali sekä pyörivä liike, joka jatkuu suurempana ja pienempänä katkeamatta läpi koko näytöksen. Mustia maalitaulun tai arkaaisen silmäkuvion mieleen tuovia ympyröitä on myös tanssijoiden vaaleissa ihonmyötäisissä asuissa.

Toisessa näytöksessä sitten repeää. Se on karnevalistista ilotulitusta niin tanssillisesti kuin puvustuksellisestikin. Kokonaisuus tuo mieleen surrealistisen hovin hallitsijapareineen. Marja Uusitalon puvustus on hulvaton ja mielikuvituksellisen värikäs uusiosekoitus niin virkattua patalappua, uimarengasta kuin lasten muovilelujakin.
Kitschimäinen muovisuus jatkuu katon tyhjistä muovipulloista tehdyssä katoksessa. Ja jos ensimmäinen näytös oli valaistu pehmeästi ja jopa hämärästi, niin nyt valoisuus hyökkää silmille. Kaikki on kirkasta, jotta kaikki näkyvät ja pääsevät esille.

Myös liikkeellisesti kaikki on sallittua ja kaikkea löytyy diskokuvioista balettiteosten hovitansseihin. Älykkään hauskaa tanssia, jonka sisällä oleva kriittinen piikki osoittaa selvästi nykymaailman materiahakuisuutta kohti.
Kolmannessa näytöksessä palataan takaisin varhaisen modernin tanssin yksinkertaisuuteen pukujen neutraalia beigeä väritystä myöten. Peiliseinien käytön voi tulkita symboliseksi ihmisen peiliin katsomiseksi, mutta ennen kaikkea mieleen jää jatkuvasti eri suuntiin poikki näyttämön kulkeva liike. Se on yksinkertaista, virtaavaa ja pienin nyanssein muuntuvaa. Se on tietoisessa ristiriidassa Ahon säveltämän kolmannen näytöksen täydelle ja lähes päällekäyvälle musiikille.

Kautta linjan Aaltokoski koreografiassaan antaa tilaa musiikille ja sovittaa liikefraasinsa sen rytmiikkaan ja dynamiikkaan. Liikekieli ja musiikki hengittävät samaan tahtiin sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti.
Pyörteitä on hyvin monikerroksinen teos, josta eri katsomiskerroilla saattaa löytää aivan uusia asioita niin musiikillisesti, liikkeellisesti kuin visuaalisestikin. Se on myös selkeästi kokonaistaideteos, jossa kukin osatekijä on olennaisesti sidoksissa toisiinsa. Onneksi se lopultakin tehtiin näyttämölle.
Uutispäivä Demari 29.08.2011 – Annikki Alku

SNURROR AV ALLA DE SLAG

Att det är en kulturgärning att komplettera och äntligen uppföra Uuno Klamis balett Pyörteitä torde de flesta kultruvänner vara överens om. Klami färdigställde endast en akt. Hans pianopartitur till första akten har orkestrerats av Kalevi Aho, som också komponerat den planerade tredje akten. Ofattbart att verket negligerats av Nationalbaletten, där det var ämnat att uruppforas i början av 2000-talet. Fint att Alpo Aaltokoski Company fattat tag i verket, så vi äntligen får se det i dansad form!

Alpo Aaltokoski ör ett alldeles utmärkt val for detta material – en erfaren, mogen koreograf som hela tiden arbetar utgående från musikens stämningar och dramaturgi, utan att för den skull bli slav under musiken. I dansväg kan man inte svälla och göra crescendo i det oändliga, och koreografin utnyttjar ofta det massiva orkesterpartiturets dramatiska höjdpunkter med humor, ironi, överraskande sceniska lösningar och dylikt.

Även om tematiken kretsar kring Kalevala och smidandet av Sampo, är verket helt abstrakt. De tre akterna är sinsemellan rätt olika, vilket betornas extra av visualiseringen, som är full av kontraster. Första aktens musikaliska dramatik understryks av den fysiska, atletiska koreografin. Redan de första skuggfigurerna får mig att tänka på grekiska skulpturer och de snurrande rörelserna, som i enlighet med verkets namn återkommer synligt i alla akter, påminner här om diskuskastarens rörelse.

Andra akten, Klamis egen, är sprudlande balettaktig och iscensättningen är helt hänförande! Dansarnas alldeles vansinniga, fantasifulla dräkter kombinerade med allsköns fastsydda attiraljer (från krattor och Barbiedoctor till citruspressar och simringar) och gjorde det hela till en färgernas fest, en karneval – men inte utan allvarliga toner.

Tredje akten, komponerad av Aho, passar utmärkt väl ihop med de tidigare akterna – visst är den aningen mer dissonant och volymmässigt dånande, men den fungerar väl som kulmination. Dansmässigt var inledningen på tredje akten något av det vackraste i hela verket: fart och flyt, enkla rörelser. Visualiseringen var även här häftig, men pä ett skirt sätt. Glasspeglarna var som element helt magiska.

Aaltokoski har förmågan att få ut det allra bästa av sin grupp. Tolvmannaensemblen var väl sammansvetsad och säker trots kombinationen av gamla ringrävar och purunga studerande. Av de många personligheterna hade alla sina egna starka sidor: atletiska Ahto Koskitalo var imponerande med sin starka karisma, Samuli Riik är en lyriskt skir balettdansör, Esete Sutinen bjuder på virtuos kvickhet. Nu återstår bara att få föreställning framförd med levande musik – ett så här kraftigt orkesterverk kommer nog inte riktigt till sin rätt på skiva.
Huvudstadbladet 28.8.2011 – Tove Djupsjöbacka

Esityshistoria

Kantaesitys:
25.8.2011 Aleksanterin teatteri, Helsinki

Muut esitykset:
24.8. (ennakko), 26., 27., 28.*, 30., 31.8.2011 klo 19 (*klo 14 ja 18) Aleksanterin teatteri, Helsinki (7)
22.-23.3.2012, Madetojasali, Oulun Musiikkijuhlat, Oulu

3., 4., 5., 6.4.2014 Aleksanterin teatteri, Helsinki

Teoksen historiaa

Vuonna 1943 lavastaja ja pukusuunnittelija Regina Backberg (1898–1979) alkoi laatia balettilibrettoa, lavasteita ja pukuluonnoksia Kalevala-aiheista, sammon taontaa kuvaavaa symbolistista balettia varten. Uuno Klami tutustui luonnoksiin kapellimestari Martti Similän välityksellä ja innostui suuresti ajatuksesta säveltää Backbergin librettoon pohjautuva baletti Sammon taonta — olihan hän kaavaillut koreografisen Kalevala-aiheisen teoksen säveltämistä jo 1930-luvulta lähtien. Esimerkiksi Kalevala-sarjan ensimmäisen version (1933) otsikkona oli jopa Koreografisia kuvia Kalevalasta, ja orkesterisarja päättyi osaan Sammon taonta. Heinäkuussa 1944 Klami ilmoitti Backbergille, että hän on jo luonnostellut joitakin aiheita balettiin, ja että kun hän palaa Helsinkiin silloisesta kesänviettopaikastaan Uudenkaupungin Lyökistä, hän aloittaa sävellystyön tosissaan.

Helsingissä Klami ryhtyi kuitenkin säveltämään 2. sinfoniaansa. Sammon taonta -baletti ei ilmeisesti edennyt ensimmäisiä kaavailuja pitemmälle koko 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun aikana. Syynä on mitä ilmeisimmin Kansallisoopperan silloisen pääkoreografin George Gén vastahakoisuus hanketta kohtaan. Gé piti Klamin ja Backbergin balettihanketta luultavasti liian abstraktina ja vaikeana toteutettavaksi Kansallisoopperassa.

Vuonna 1957 Wihurin rahasto järjesti ooppera- ja balettisävellyskilpailun, ja Klami tarttui uudestaan balettisuunnitelmaan. Samalla hän johti baletille uuden nimen Pyörteitä. Klami voitti Pyörteiden ensimmäisen näytöksen pianopartituurilla kilpailun balettisarjan. Suurisuuntaisen ja kunnianhimoisen teoksen loppuunsaattaminen osoittautui kuitenkin erittäin vaikeaksi. Pyörteiden kantaesitykselle varattiin paikka Kansallisoopperan ohjelmistossa jo näytäntökaudella 1958–59, mutta tilalle jouduttiin ottamaan Rimski-Korsakovin musiikille perustuva Sheheradzade, koska Klami ei ollut saanut Pyörteitä valmiiksi. Baletille varattiin ensi-ilta-aika Kansallisoopperassa myös kausilta 1959–60 ja 1960–61 ja viimeksi tammikuulta 1962, mutta joka kerta sen tilalla oli esitettävä jokin toinen teos, koska Pyörteitä ei vain valmistunut.

Vuonna 1960 Klami näyttää keskeyttäneen baletin sävellystyön jatkaakseen sitä joskus myöhemmin. Tällöin hän oli saanut täysin valmiiksi vain toisen näytöksen musiikin. Ensimmäinen näytös oli olemassa edelleenkin pelkkänä pianopartituurina, eikä kolmannesta näytöksestä ollut valmistunut luultavasti nuottiakaan.
Klamin ongelmiin Pyörteiden säveltämisen kanssa vaikutti ehkä osaltaan se, että 1960-luvun taitteessa keskieurooppalainen sodanjälkeinen modernismi murtautui lopullisesti luovaan säveltaiteeseemme, ja Klami saattoi pelätä, että hänen omaa tonaalisempaa tyyliään ja Kalevala-aihetta olisi saatettu pitää jo ajastaan jäljessä olevana. Toisaalta viimeinen näytös palaa ensimmäisen näytöksen maailmaan, sammon taontaan, eikä Klami kenties kyennyt löytämään finaalinäytökselle uudenlaista, ensimmäisestä näytöksestä poikkeavaa sävellyksellistä näkökulmaa.

Paljolti vaikeudet johtuivat myös Klamin syvistä erimielisyyksistä George Gén kanssa, joka määrättiin aluksi baletin koreagrafiksi. Lopulta koreografiksi olisi vaihdettu Elsa Sylvestersson, mutta tämäkään ei jouduttanut työtä. 29.5.1961 Klami kuoli yllättäen sydäninfarktiin, ja Pyörteitä jäi häneltä lopullisesti kesken. Tosin Klami oli aikaisemmin ilmoittanut useassakin haastattelussa, että baletti olisi kokonaisuudessaan tullut valmiiksi. Klamin harhaanjohtavien lausuntojen syynä oli varmaankin se, että häneltä juuri 60 vuotta täyttäneenä säveltäjäakateemikkona odotettiin koko ajan uusia suurteoksia, eikä hän tällöin saattanut tunnustaa haastattelijoille balettinsa sävellystyön todellista tilannetta.

Pyörteiden toisen näytöksen valmistuttua vuoden 1959 lopulla Klami jakoi sen musiikin kahteen eri balettisarjaan. Radion Sinfoniaorkesteri kantaesitti näytöksen alkupuoliskon (1. sarjan) tiistaikonsertissa 5.4.1960 Jussi Jalaksen johdolla, ja Paavo Berglundin johtama RSO nauhoitti näytöksen jälkipuolenkin (2. sarjan) Klamin vielä eläessä, 18.2.1961.

Klamin kuoleman jälkeen Pyörteitä jäi kuitenkin täysin unohduksiin aina vuoteen 1985 asti. Tällöin oli Kalevalan 150-vuotisjuhlavuosi, ja tutkiessaan Uuno Klamin suhdetta Kalevalaan Erkki Salmenhaara löysi Kansallisoopperan nuotistosta kadonneeksi luullun ensimmäisen näytöksen pianopartituurin. Salmenhaaran löytö käynnisti Klamin kadonneiden käsikirjoitusten ja luonnosten laajat etsinnät, joihin itsekin tällöin osallistuin, koska kirjoitin kirjaa suomalaisesta musiikista ja Kalevalasta. Muuta materiaalia Pyörteistä ei kuitenkaan löytynyt.

Kun aloin olla varma, että enempää materiaalia tästä musiikiltaan upeasta baletista ei ilmeisesti ollut ollut koskaan olemassakaan, orkestroin ensimmäisen näytöksen musiikin vuonna 1988, ja se kantaesitettiin Turun musiikkijuhlilla 19.8.1988, Turun Kaupunginorkesteria johti Jacques Mercier. Toisen näytöksen musiikki kantaesitettiin kokonaisuudessaan vasta Lahden urkuviikoilla elokuussa 1991 Osmo Vänskän johtaman Lahden kaupunginorkesterin voimin.

Jo 1990-luvun vaihteessa Klami-tutkija Helena Tyrväinen ehdotti minulle ensimmäisen kerran, että säveltäisin Pyörteisiin lisäksi koko puuttuvan kolmannen näytöksen. Tyrväinen puhui mahdollisesta täydennystyöstäni myös kapellimestari Ulf Söderblomille, ja Söderblom sai puolestaan Kansallisoopperan pääjohtajan Juhani Raiskisen jo 1990-luvun lopulla innostumaan Klamin ja allekirjoittaneen yhdessä luomasta Pyörteistä.

Keväällä 2000 kirjoitin yhdessä Marjo Valkosen kanssa Uuno Klami -elämäkerran, jolloin Pyörteiden täydentäminen ajankohtaistui jälleen kerran. Lopullisen sysäyksen hankkeelle antoi se, kun taiteilija Klaus Backberg löysi maaliskuun 2000 lopulla äitinsä Regina Backbergin jäämistöstä tämän 1940-luvulla suunnittelemat fantastiset lavastus- ja pukuluonnokset, 1940-luvulla laaditun alkuluonnoksen teoksen balettilibretoksi sekä kaksi erilaista libreton synopsista. Luonnokset taltioitiin Kansallisoopperaan, jossa Juhani Raiskinen tutustui niihin. Raiskinen, joka oli jo pitkään ollut vakuuttunut Pyörteiden merkittävyydestä, päätti saman tien tilata minulta Pyörteiden puuttuvan kolmannen näytöksen musiikin.

Tarkoituksena oli, että baletti voitaisiin kolminäytöksisenä kokonaisuutena kantaesittää oopperan suurella näyttämöllä ehkä jo keväällä 2002, tai viimeistään ainakin kaudella 2002–2003. Raiskisen kanssa sovimme toukokuussa 2000 myös muusta työryhmästä: koreografina olisi Tiina Lindfors ja lavastaja-puvustajana Anna Kontek.

Kun sitten vuonna 2001 Dinna Bjřrnistä tuli uusi baletinjohtaja, Pyörteiden kohtalo sai täysin odottamattoman käänteen. Bjřrn suhtautui Pyörteisiin ja sen täydentämiseen jo alun alkaen varsin nyreästi. Toukokuussa 2001, sävellystyöni ollessa vasta melko alussa, Kansallisbaletin uuden johdon kiinnostumattomuus Pyörteistä tuli lopullisesti selväksi, ja alkoi näyttää todennäköiseltä, että teos esitetään oopperassa mahdollisesti vasta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, Bjřrnin johtajankauden jälkeen.

Juhani Raiskisen seuraajaksi valitun Erkki Korhosen kanssa sovimme, että kolmannen näytöksen musiikin voi kantaesittää ja mahdollisesti levyttääkin Lahdessa jo loppusyksyllä 2001 siitä huolimatta, että kyseessä on oopperan tilaus juuri Kansallisbaletille.

Koska näyttämökantaesitys vaihtui konserttikantaesitykseksi, annoin kolmannelle näytökselle jo toista tanssia säveltäessäni uuden otsikon Sinfonisia tansseja. Hommage à Uuno Klami. Koko Pyörteiden näyttämökantaesityksen ajankohtaa ei ole Kansallisoopperassa edelleenkään päätetty. Tällä hetkellä näyttää siltä, että täydennetyn baletin näyttämökantaesitys tapahtuu Kansallisoopperan sijasta Oulussa vuonna 2010.

Kuten jo on todettu Pyörteitä pohjautuu tyyliteltyyn kuvaukseen sammon taonnasta. Päähenkilönä on seppo Ilmarinen. Voimakasilmeisessä ensimmäisessä näytöksessä orjat lietsovat ahjoa ja Ilmarinen takoo sampoa. Ahjosta tulee erilaisia esineitä, joille kaikille on omistettu oma tanssinsa, mutta ”oikeata” sampoa Ilmarinen ei saa vielä synnytetyksi. Näytöksen lopussa liekkien kuumuus on kuitenkin jo niin suuri, että kipinöitä sinkoilee aina taivaaseen asti. Toinen näytös tapahtuukin avaruudessa. Näytökseen sisältyy yön ja päivän tansseja, ja päähenkilöinä ovat Päivän poika, Päivän neito, Kuun poika, Pohjantähti ja Venus. Klamin mukaan toinen näytös on lyyrisemmässä yleissävyssään tarkoitettu muodostamaan musiikillisen suvannon ja valmisteluvaiheen finaalin toiminnalle. Kolmannessa näytöksessä Ilmarinen alkaa orjiensa kanssa lietsoa uudestaan ahjoa, ja kun hän panee kaikki tuuletkin puhaltamaan ahjoon, sampo ilmaantuu lopulta liekkien kuumuudesta.

Klamin tansseille antamat otsikot, Regina Backbergin 1940-luvulla laatima librettoluonnos sekä Tiina Lindforsin Backbergiin pohjautuva tarkempi librettosynopsis olivat pohjina kolmannen näytöksen sävellystyölle. Näytös pyrkii liittymään myös sävellystyyliltään Klamin maailmaan.

Sammon tulkinta on Regina Backbergin librettoluonnoksessa poikkeuksellinen. Hurjaa lietsomista ja taontaa 3. näytöksen lopussa seuraa äkillinen hiljaisuus. Hiljaisuudesta kantautuu kaukainen hyminä, ja lopulta ahjosta astuu esiin kaunis nuori tyttö. Sampo symbolisoi Regina Backbergille ennen kaikkea nuoruutta ja rakkauden voimaa, jotka tuovat maailmaan uuden ilon, uuden toivon ja uuden tulevaisuudenuskon.

3. näytös, Sinfoniset tanssit, päättyy Backbergin vision mukaan. Baletin viimeisentanssin, Tuulien ja tulien tanssin mahtavaa huipennusta seuraa alttoviulujen ja sellojen hymni, joka lopettaa baletin hiljaisuuteen.

Pyörteitä säveltäessään Uuno Klamin tavoitteet olivat poikkeuksellisen kunnianhimoiset. Klami pyrki luomaan baletista koko tuotantonsa pääteosta, joka olisi samalla suomalaisen balettimusiikin suurisuuntaisin ja moniulotteisin sävellys ja muodostaisi balettikirjallisuuteemme yhden sen keskeisimmistä kivijaloista.
© Kalevi Aho